Saimme ennakkoon kuunneltavaksi Ruman uuden kappaleen, joka julkaistiin tänään 4.6.
Artistin musiikki onkin ennestään tuttua ja hän on vieraillut meidän podcastissakin.
Flip Flop on mielestäni erittäin hyväntuulinen ja mukaansa tempaava sekä soundillisesti monipuolinen kaikille sopiva kappale. Tätä oli hyvä kuunnella mökkimaisemissa ja virittäytyä entistä enemmän lomatunnelmiin.

Flip Flop on kesäinen huoleton biisi höystettynä akustisilla soittimilla ja isolla hymyllä. Kappaleessa voi kuulla hivahduksen reggaeta, räppiä, R&B:tä sekä jopa Motown Soulia, mutta tämän päivän hengessä. Kappale ei yritä olla mitään, vaan on.
Biisi syntyi Ruman haaveilusta Aasian lämmöstä. Korona-ajat ovat olleet raskaat, mutta muistot ja haaveet Thaimaan pienistä saarista synnyttivät biisin. Kaikki aukesi yhdestä oivalluksesta: Elämä on todella paljon iisimpää, kun on sandaalit jalassa ja vähän hiekkaa varpaiden välissä – eli siis lomalla loma moodissa, kuvailee Ruma saatekirjeessään.
Normaalioloissa Ruma on myös kova matkailemaan ja etenkin suuri Aasian ystävä! Hän jakoi teille muutamat matkailuvinkit:
Thaimaa: Bangkok – Chumpon – Koh Samui
Indonesia: Bali – Denpasar – Lombok – Gilin Saaret
Mukaan hän kehottaa nappaamaan aurinkorasvaa ja paljon!
Kuuntele kappale tästä ja virittäydy lomatunnelmaan:
Jätä kommentti