Duettomedian haastattelusarjan sai kunnian aloittaa upea Suvi Hänninen. Suvi on pitkän linjan esitystaiteen ammattilainen, alunperin kotkalainen ja sittemmin pääkaupunkilaistunut pukusuunnittelija. Hänen töitänsä on nähty niin Emma Gaalassa, UMK:ssa kuin Olympiastadionin lavoilla.

-Millainen on taustatarinasi? Miten päädyit alalle ja miten päädyit lopulta pukusuunnittelijaksi isoille nimille? 

Muutin Tampereelle 1995 ja päädyin opiskelemaan vaatetusalaa 1997. Alunperin haave oli päästä yliopistoon opiskelemaan estetiikkaa tai kirjallisuustieteitä, jota kokeilinkin avoimessa yliopistossa, mutta en viihtynyt sillä pelkkä teoria ja lukeminen ei tuntunut hyvältä. Ysärin työvoimapoliittinen laki käski opiskelemaan, joten hain vaatetusalan artesaanilinjalle Pirkanmaan Käsi- ja taideteollisuus-oppilaitokseen. Innostuin alan opiskelusta kun suurin osa oli tekemistä ja valmistuin tutkinnosta 2000. Valmistumisen jälkeen oli kuitenkin vähän epävarmaa onko vaatteet se juttu vaikka visuaalinen kulttuuri oli kuitenkin se asia jota kohti pyrin. Vuonna 2003 pyydettiin nykytanssiteokseen ompelijaksi, mutta projektin pukusuunnittelija vaihtoi paikkaa ja hyppäsin hänen saappaisiin. Projektin jälkeen sen ajan isot koreografi nimet pyysivät tekemään pukusuunnittelua. Skene on todella pieni. Toteutin kaikki alusta asti itse, minulla oli alussa myös ompelimo samassa yhteydessä. Tällä hetkellä olen kolmatta vuotta Aallossa pukusuunnittelun maisteritutkinnossa johon pääsin työuran johdosta ja tarkoitus olisi valmistua tänä vuonna.

-Mitä neuvoja antaisit alalle pyrkivälle nuorelle?

Kun suurin osa haluaa suunnittelijaksi, suosittelen jonkinlaista perustutkintoa pohjalle, jotta ymmärtää vaatteen teknisen rakenteen ja kaavoituksen. Jos vaikka haluaa Aaltoon muotisuunniteluun, siellä vaaditaan toteutustaitoja omien mallistojen kanssa, joten ompelutaito on tärkeä. Alalla menestyminen on myös hidasta etenemistä, eikä huipulle ole kiire.

– Mikä on inspiraatiosi lähde töissäsi? Otatko esim. vaikutteita taiteesta, musiikista, eri aikakausista tms.?

En matkustele paljoakaan eettisistä syistä, mutta kulutan monipuolisesti kulttuuria. Käyn näyttelyissä ja luen paljon. Runsas lukeminen jo lapsesta saakka on kehittänyt mielikuvitusta kun lukiessa pystyy itse visualisoimaan kaiken Olen myös elokuvien suurkuluttaja ja ammennan niistä nyansseja. Myös eri kulttuureista saan inspiraatiota. Aikaa vietän vapaa-ajalla mieluusti museoissa tai lukien kirjaa sohvannurkassa. Taiteen pitäisi avata ovi johonkin, joka ei ole sen koommin realismia eikä fantasiaa vaan jatke elämälle ja avaa täten uuden ymmärryksen niiden väliltä. Oma suunnitteluni perustuu usein eri teorioihin ja pukujen visiot syntyvät näiden teorioiden ajattelusta. Tällä hetkellä luen kehollisuudesta ja tunteista. 

– Mikä on tavaramerkkisi, eli mistä suunnittelemasi työt tunnistaa?

Olen erikoistunut liikkeelliseen pukusuunnitteluun eli asuissa on aina liikkeentuntua. Työni eivät ole jäykkiä tai staattisia ja veistoksellisissakin töissä on mukana dynaamisuutta; värejä, eloisuutta ja energiaa. Jenni Vartiaisen tämän vuoden keltainen Emma Gaalan asu on tosi ”minua”.

– Olet suunnitellut keikka-asuja mm. Antti Tuiskulle, Erika Vikmanille, BESS:ille ja muille Suomen artistitähdille. Miten esiintymisasun pukusuunnittelu eroaa esimerkiksi iltapukujen suunnittelusta? (Joudutko käyttämään esimerkiksi kestävämpiä materiaaleja, erilaisia leikkauksia, kevyempiä kokonaisuuksia jne.?)

Gaala-asuun voi laittaa vähemmän kestäviä materiaaleja, mutta keikka-asuissa on pakko miettiä pesu, kestävyys sekä käytäntö. Omalla kohdallani asut tilataan usein yhteen juttuun ja myöhemmin paljastuukin että artisti on innostunut asusta paljon ja pitääkin sitä useampana kertana. Onneksi asut ovat olleet kestäviä. Suomessa on niin valoisaa, että keikka-asuissa pitää suunnitella myös miltä asu näyttää lavalla ja suunnitelluissa valoissa. Gaala-asuissa mennään enemmän ”tehdään mitä pystytään tyylillä” sillä valot yms. tulevat sitten gaalan puolesta.

-Asujasi on nähty mm. UMK:ssa, Emma Gaalassa ja Vain Elämäässä  miltä se on tuntunut?

Tärkeintä on, että asiakas on tyytyväinen ja olen vastannut asiakkaan toiveisiin. Työskentelen dialogissa asiakkaan kanssa. Se että ne on jossain maineeseen liittyvässä kontekstissa on toisarvoista. Maija Vilkkumaan asu on tällä hetkellä musiikkimuseo Famessa ja se tuntuu mukavalta.

– Kerro hieman siitä, miten pukusuunnittelu-prosessisi etenkin keikka-asujen kohdalla toimii (eli siitä kun artisti tilaa puvun ja lähdet suunnittelemaan sitä, siihen että puku on valmis käytettäväksi).

Artisti miettii päälinjat yhdessä stylistin kanssa ja heillä voi olla tyylisuuntana esimerkiksi ”street” ja naisellinen. Aina ensin verbalisoidaan asiakkaan toiveet ja luodaan moodboard. Sitten lähden tulkitsemaan sitä. Joskus haasteena on se, että kun halutaan jotain asua hyvin lähelle tiettyä tyyliä esimerkiksi kun asiakas on inspiroitunut Miley Cyrusin asusta, niin miten toteuttaa se kopioimatta. Tehtäväni on löytää kuitenkin itsenäinen design. Teen muutaman määrän luonnoksia, keskimäärin 3–5 kpl. Lähden mieluusti työskentelemään materiaalin kanssa mahdollisimman pian ja teen suoraan asua, ilman protoja. Prosessin aikana on 1-2 sovitusta. Tärkeä taito on kehollinen ymmärrys ja pystyn lukemaan valokuvien perusteella henkilön kehon mitat. Lähtökohtaisesti otan kuitenkin itse kehon mitat ja teen siitä kaikki kaavat. Isoissa projekteissa esimerkiksi Bailantaissa oli mukana 5–6 ompelijaa ja asuja oli noin. 80–100 kpl esiintyjille.

– Mainitse yksi tai useampi suunnittelemasi keikka-asu, johon olet erittäin tyytyväinen.

Jenni Vartiaisen Emma Gaalan asu: Tiukalla aikataululla toteutettu ja alunperin sen piti olla keinonahkaa. Materiaali vaihtui ja tuote maalattiin käsin tiukalla aikataululla. Olen tyytyväinen designiin, sillä sen pystyy muuttamaan toiseksi asuksi helposti. Asu on laserleikattu ja paneelit helposti muotoiltavissa uudestaan. Kuvastaa tekoprosessia hyvin. Liikkeellisyys inspiroitunut merenalaisten meduusojen yms. liikkuvuudesta.

– Millaisena koet puvustuksen merkityksen live-esiintymisissä?

Puvustus on älyttömän tärkeää ja suunnittelijoita pitäisi nostaa enemmän esiin. Se, miten artistin musiikki välittyy esityksessä, tulee myös asujen kautta ja kun katsoja katsoo esiintyjää hänellä pitää olla jotain kiinnostavaa, mihin kiinnittää huomionsa. Enemmän voitaisiin puhua suunnittelijoiden työstä. Puvustukseen vaikuttaa tietenkin, mikä kyseisen artistin look on ja tämä on valtavan suuri osa artistin brändiä. Toivoisin enemmän mainintaa asuista lavalla. Somessa krediitit näkyy, mutta silti monelle on hämärän peitossa mitä kukakin on tehnyt. Esitystaidetta olen tehnyt kaksi vuosikymmentä ja pukusuunnittelu jätetään usein viimeiseksi krediiteissä. Ikinä ei ajatella tai oleteta että valosuunnittelu on automaattisesti olemassa, mutta vaatteista ajatellaan niin, vaikka ne sisältävät lähes yhtä monta osaa ja suunnittelua. Vaatteet on se, minkä kautta erotumme ja saamme yhteenkuuluvuutta tai eriävyyttä.

-Jos saisit täysin vapaat kädet, kenelle suunnittelisit asun?

Suunnittelisin asun Tove Lo:lle. Hän pystyy kantamaan mielenkiintoisia asuja: rohkeita lookkeja ja voisi tehdä jotain ihan kreisiä. Se minkälaista naiseutta hän edustaa, on kiinnostavaa. Haluaisin kehittää tyyliä ”avandgarde meets rock” ja taiteellisempaan tyyliin. Tuntuu siltä, että ihon näyttäminen on nykyään itseisarvo ja bodyt ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa. Kiinnostavaa on se, mitä seksikkyys voi olla enemmän puettuna, ei aina tarvitse olla sitä, että takapuoli näkyy kokonaan. Mietteenä on, voiko rohkeus ja seksikkyys olla muutakin. Esimerkkinä Beyonce; bodyt lähtivät suosioon hänen kauttaan ja toivoisinkin että ei seurattaisi niin vahvasti perässä, vaan ajateltaisiin niin että koko maailma on auki ja ammennetaan siitä ajatuksesta että periaatteessa kaikki on mahdollista

-Kilpailit juuri alkaneella Muodin Huipulle kaudella, millainen kokemus se oli ja avasiko (Muodin huipulle) kilpailu uusia ovia?

Oli tosi hyvä kokemus, pidin toimintaympäristöstä ja rytmi sekä aikataulu sopi minulle hyvin, enkä kokenut sitä ongelmallisena. Ongelmallista oli se, miltä henkisesti tuntui muiden tippuminen. Se tuntui tosi ikävältä, eikä siihen osannut varautua etukäteen. Ryhmästä tuli tosi tiivis mikä teki pudotuksista ikävää. Kilpailussa mietin pukusuunnittelun ja muodin eroa ja mietin olevani rajamailla niiden välissä. Kilpailussa havahduin, että työskentelen yleensäkin todella intensiivisesti ja on tosi vaikeaa pysähtyä älyttömien aikataulujen keskellä. Muodin huipulle ohjelma sai kyseenalaistamaan aikatauluja ja mietin olisiko jatkossa järkevää jakaa töitä paremmin. Haasteena huomasin myös editointikykyni olevan vähäistä, sillä toteutin vision alkuperäisestä suunnitelmasta suoraan ja sain ”ahaa elämyksen” siitä että ajattelutapani on liian monimutkaista kyseiseen formaattiin. Lopputulos runwayllä on niin pieni osa prosessista ja omat konseptini oli tarkkaan mietitty syvällisesti ja filosofisesti. Se ei kaikille auennut vaan olisin toivonut voivani selittää asut paremmin auki. Koen kuitenkin, että ajatustyöni näkyy asuissa. Tehdessäni asuja minun pitää perustella sen tarve käyttöön, esimerkiksi artistille se tulee tarpeeseen esiintymiseen ja omaan taiteeseen tehdessäni on pakko olla syvällinen ajatussiitä miten käsitellään todellisuutta ja tunneilmaisutapaa.