Duettomedian haastattelusarja on edennyt jo kovaa vauhtia eteenpäin. Tällä kertaa saimme vieraaksemme ihastuttavan laulaja-lauluntekijä Leo Stillmanin. Kaihoisista rakkausballadeistaankin tunnettu Stillman avasi meille urapolkuaan filosofisin ottein.

-Lähdetään liikkeelle esittelyllä, miten kuvailisit itseäsi?

Mä olen Leo Armas Stillman Helsingistä – laulaja ja lauluntekijä.

-Miten olet päätynyt alalle?

Mä oon ollut jo pienestä asti ”sohvakeikkailija”. Soitin usein äitin edessä olkkarissa ja esitin tyyliin Tommi Läntistä. Sillon TV:stä tuli kaikenlaista musajuttuu, esimerkiksi Michael Jacksonii. Niin tunsin sitä tunnetta, että haluun olla osa tota. Meillä oli perheessäkin paljon musisointia. Sekin innosti mua entisestään kohti musa-alaa.

Mä oikeesti tiesin pienestä asti et haluun tehä musiikkia. Menin musaleikkikouluun, ja sit perustettiin vanhempana kavereiden kanssa bändi, jossa soitin aluksi vaan rumpuja. Kasvoin Käpylässä, jossa oli olosuhteiden puolesta helppo treenata musiikkia. Meidän bändi teki aluks musiikkia vaan englanniksi, ja tavoitteet oli suuria. Sit aloin myös soittaa kitaraa ja laulaa. Lopulta päästiin maailmallekin esiintymään. Levydiiliä ei kuitenkaan saatu millään, joten me tehtiin kaikki omakustanteisesti. Lopulta sain signattua itteni sooloartistina Kaihoon, jossa tutustuin muun muassa Samuli Edelmaniin ja Tuure Kilpeläiseen. Oli hieno tunne saada soppari 10 vuoden yrittämisen jälkeen.

Alussa tein vaan englanniksi musaa. Siitä tuli vähän ulkopuolinen olo Suomen musabisneksessä. Tuure Kilpeläinen sit ehdotti, että kokeilisin musantekoa myös suomeks. Ajattelin aluksi, et se ois jotenkin noloa tehdä suomeksi. Mä päätin kuitenkin kokeilla – ja yhtäkkiä musa antoikin mulle paljon enemmän kuin ennen. Lopulta vuonna 2017 sain sopparin Sony Musicille. Onneksi olin päättäväinen – ilman sitä en olisi saanut sitä mistä haaveilin. En oo koskaan ollut super hyvä missään tietyssä asiassa, esim. kitaran soitossa, mutta silti mä vaan yritin ja pääsin kovalla päättäväisyydellä tähän missä oon nyt. On ollut antoisa tää mun matka. Vaikka oon vähän paska, enkä oikeestaan ees osaa laulaa, niin silti, täs mä oon!

-Ketkä ovat olleet suurimpia vaikuttajia elämässäsi ja urallasi?

Ehdottomasti Ville Valo. Oon ollut junnusta asti HIM -yhtyeen fani. Siksi onkin ollut ilo ja kunnia tutustua Villeen. Hän auttoi mua tosi paljon urani alussa kaikessa musa-alaan liittyvässä. Hän oli kuin mentori mulle. Samu Haber on kans ollut tärkeessä roolissa, hän toimi joskus mun managerina. Sit yleisesti tyyppejä keitä katson ylöspäin on esimerkiksi J. Karjalainen, Billie Eilish, Biffy Clairo, Paramore…

-Mitkä ovat urasi kohokohdat tähän mennessä?

Sellaiset kohtaamiset, kun joku mun biisi on auttanut jotakuta elämässä. Esimerkiksi kerran soitin kaverini häissä yllätyksenä biisini Ikuinen valo. Se oli hääparille ihan unelma. Biisi oli ollut heille niin merkityksellinen että sormuksissakin luki sisäpuolella ”Ikuinen valo”. On ihana, kun näkee että mun työllä on oikeesti merkitys. Silloin tuntuu, että elämällä on tarkoitus. Kerran yks lapsi laittoi viestiä, että tulisinko laulamaan hänen synttäreille. Siis todellakin meen mielelläni! Koska sillä on mulle merkitystä. Musassa hienointa on juuri tää, kun saa jotain hyvää aikaan. Mitkään meriitit ja palkinnot tms. eivät oo mun ykkösasioita. Kaikkien pitäis muistaa, ettei ne ole aina se tärkein asia.

-Mikä on ollut suurin haaste, jonka olet kohdannut urallasi, ja miten selvisit siitä?

Hmmm… mikä nyt on haaste ja mikä ei. Oon aidosti tosi ujo, mua jännittää keikat edelleen. Välil keikoilla tulee sellanen fiilis, et miks mä edes oon täällä. Se aina vähän jännittää. Välillä myös on vaikee kirjottaa biisejä. Mitä enemmän oon sulkeutunut, sitä vaikeempi on kirjottaa. Kun taas kun oon enemmän ”auki”, niin sitä helpompi on kirjottaa. Parhaan tuloksen saa, kun kirjoittaa just sillä oikealla hetkellä. Mun täytyy asennoitua siihen, että nyt mä kirjotan, jotta saan jotain aikaseksi. Haluun kirjottaa sellasia juttuja, joilla on merkitystä. Sellasella haluun täyttää maailmaa. Välillä siinä onnistuu ja välillä ei. Raha ei myöskään sais hallita tekemistä. Perhe on myös mulle niin tärkeä, etten herkästi halua asettaa mitään sen edelle. En ees musiikkia.

-Voisitko kertoa meille nykyisistä projekteistasi?

Mulla on nyt levy valmiina, joka tulee syksyllä. Pari sinkkua tulee vielä ulos ennen levyn tuloa. Tää levy on ollut jännä prosessi, kun edellisen levyn kohdalla meni kaikki vähän ohi koronan takia. Tehtiin koko levy Aki Sihvosen kaa silleen et mentiin studiolle kasaa biisejä ihan vaan kitaran kaa. Sisällöltään tää tulee oleen aika terapialevy. Ehkä jotenkin aikuismaisempi levy ku aikasemmat. Levyn nimi on Kaikki hyvin koska oon käyttnyt sitä sanontaa sillonkun kaikki ei oo ollu hyvin. Levyltä löytyy vähän ujoutta, rakkautta, suruu, iloo… Nykyään saan kiksit aina kun teen uutta musaa. Perhe on olllut niin tärkeessä osassa nyt lähivuosina. En haluu käytttää aikaa himassa työhön. Oon saanu mukautuu elämään tässä ”tauon” aikana. Oon selättäny esim masennuksen, ja oon ihanassa vaiheessa elämääni.

-Millainen juuri julkaistun kappaleesi Mä ja mun koira tekoprosessi oli?

Mul oli oikeesti joskus semmonen Molli-koira, tanskandogi. Se oli erokoira joka oli välillä mulla, välillä exän luona. Koira muistutti exästä ja sydänsurusta ja erosta. Sit vaan itket kotona ja koira muistuttaa vaan siitä tyypistä. Biisi kertoo siis kiteytettynä tost fiiliksestä. Tää biisi on siis tositarina. Kun keksitiin tää idea, nii oikeen nauratti kuinka surullinen läppä tää on. Oli kyl niin sydäntäsärkevää kirjottaa tota.

-Miten toivoisit vaikuttavasi alan tulevaisuuteen?

Michael Jacksonin Man In The Mirror sanoma on hyvä, et muuta eka ittees ennenku voit muuttaa maailmaa. Musa-alal pitäs muistaa et tää on ns käsityötä ja sen tekeminen on meieltön lahja. Sitä pitää tehä silleen et nauttii ja silleen et on ittellä hyvä olla. Mä toivon et porukka vois pysähtyy asioiden äärelle ja et vois keskittyy asioihin paremmin. En jaksa yhtää kuunnella musaa missä puhutaan vaik naisista rumasti tai päihteistä yms., se on vähän turmion tie. Ei kiinnosta itteeni laulaa tommosista asioista. En tajuu miks pitää ihannoida päihdekulttuuria ja tollasta. Ehkä mun muodikkuus on vähän tota, etten niin ihannoi noita aiheita. Vaan omal hyvinvoinnil on välii.Ja kunhan tekee musaa, joka seuraa omia arvoja. On tärkee myös luoda jotain kestävää. Must on asioita mitkä ei oo laulun arvosia, huumeet esim. ei oo laulun arvosia mun mielestä. Niist joutuu vaan kuseen. Enemmän kannattaa ihannoida vaikka rakkautta.

-Kenen kanssa tekisit yhteistyötä?

Haluisin esim. Tarantinon ohjaamaan vaikka mun musavideon. Ja Paula Koivuniemi, se ois kans kova. Arvostan pitkän uran tehneitä ihmisii. Arvostan viihde- ja showalan konkareita, se vaatii kanttia et tekee pitkään, esim. just Ville Valo ku selvis kunno päihdehelvetistä ja nyt vaan kiertää tuolla maailmaa. Ville valo ois yks mukava vaihtoehto kans. 

(Arvostan nykyään tosi paljon et saan keikkailla. Ennen en tajunnut viel sitä mut nykyää oon alkanu arvostaa.)

-Mikä on parasta palautetta, jonka olet saanut työstäsi?

Sellaset ku osuu sanat. Paras palaute on hymy. Just viimeks soitin Maunulan majalla, jossa ei ees ollut paljoo tyyppei. Mut se on parasta ku joku jaksaa kattoo ees keikan loppuun. Joidenkin esim. levyraatien mielipiteil ei mitään väliä mulle.

-Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi sinua hetken?

“Keep on dreaming boy because when you stop dreaming it’s time to die“. Elämäs pitää olla toivoo.

Kuuntele kappale tästä: