Laulaja-lauluntekijä Jemina julkaisi perjantaina 14.6. uuden singlensä nimeltään Rebekka. Jemina on säveltänyt uuden kappaleensa tuottaja Tomi Tammisen kanssa ja lyriikat ovat Jeminan omaa käsialaa. Kappaleessa on tarttuva melodia ja Jeminan tyypillisesti oleva vahva ja tumma lauluääni.
’‘’Mulla oli kokemus vahvasta tyypistä, jonka astuessa huoneeseen tunsin aina muuttuvani pieneksi muruseksi. Ihan kuin hän olisi vain läsnäolollaan saanut ihmiset ja maailman pyörimään ympärillään. Mun päässä oli vaikutelma lähes täydellisestä ihmisestä, joka tekee mitä lystää eikä joudu satutetuksi. Lopullisessa versiossa on sanoitettu tunne joka voikin olla itselleen vaikea selkeyttää: onko kyse inhosta vai sittenkin ihailusta? Raja voi olla häilyvä. Rebekka on mun toinen nimi. Olin lapsena myös kova Rebecca-musikaalin fani ja kävin katsomassa sen viisi kertaa Kouvolan teatterissa! Oli luonnollista siis käyttää sitä nimenä omaan biisiin. Koen Rebekan myös olevan mun ‘’kovis’’ alter ego. Siitä kuulee lisää mahdollisesti tulevissa biiseissä!’’ Jemina kertoo.

Kouvolasta lähtöisin oleva artisti kiinnitettiin HMC:lle lauluntekijäksi vuonna 2020. Jemina on kirjoittanut kappaleita mm. BESS:ille, Suvi Teräsniskalle, Nelli Matulalle ja Ressu Redfordille. Laulaja-lauluntekijä on myös ollut kirjoittamassa vuoden 2022 tammikuussa ensi-iltansa saaneen Venla-palkitun C moren
alkuperäissarjan Poromafian tunnuskappaletta Hear Me Lord, jonka hän myös esittää.
24-vuotias tulokasartisti kokee Rebekka singlen avaavan uuden sivun artistipolullaan. Hän aikoo tulevassa musiikissaan avata vielä syvemmän ja omaehtoisemman tason Jeminasta. Rebekka biisinä esittelee Jeminan popimpaa ja menevää puolta, mutta jatkossa luvassa on myös selkeästi tummempaa ja mahtipontisempaa maailmaa. Takataskussa on useita kappaleita jotka hän kertoo julkaisevansa tasaisesti tulevan vuoden aikana.
Kuuntele kappale tästä:
Jätä kommentti