Haastattelusarjassa vieraili upea bändi nimeltään NUPU, joka erottuu joukosta punk-asenteella varustetulla pop-rockilla. Bändi kertoi mm. miten heidän lämminhenkinen porukka muodostui ja mistä nimi sai alkunsa.

Lähdetään alkuun liikkeelle esittelyllä, miten kuvailisitte bändinne?

Olen Venla, bändimme laulaja ja laulunkirjoittaja. Nupu on perustettu 2020 ja vuoden aikana kerättiin soittajat yhdessä kitaristin ja tuottajan Axelin kanssa. Aaro soittaa rumpuja, Aukusti kitaraa sekä koskettimia ja lisäksi hän on tuotannossa mukana. Aapo puolestaan soittaa bassoa ja tekee myös tuotantoa.

Mistä bändin nimi NUPU tulee?

Se onkin hauska juttu, silloin kun perustettin bändi olimme priden jatkoilla kerhotilassa nimeltään Puppu. Mietimme nimeä hyvin pitkään ja lopulta päätimme, että otetaan nimi lähes sen mukaan missä bändi on perustettu ja nimestä tuli PUPU. Tehtiin ensimmäiset keikkammekin sen nimen alla, mutta kävi huono tuuri sillä ennen kuin ehdimme julkaista mitään, niin ilmaantui toinen artisti nimeltä Pupu, joka ehti julkaista kappaleita. Iski hetkellinen eksistentiaalinen kriisi, kun nimi meni alta ja pohdimme epätoivoisesti uutta nimeä useana iltana. Sitten tuli ehdotus että vaihdetaanko nimestä vain yksi kirjain ja siitä syntyi NUPU.

Miten NUPU sai alkunsa?

Erinäisiä reittejä kaikilla taustalla, paitsi spessujuttuna Minä (Venla) ja Aapo ollaan sisaruksia. Huvittavaa tässä on se, että jännitin hirveästi Aapon pyytämistä bändiin kun se oli niin taitava, enkä tiennyt kiinnostaako sitä lähteä mukaan mun projektiin, mutta lopulta uskalsin laittaa tekstaria ja sain myöntävän vastauksen. Sitten lähdettiin yhdessä tekemään.

Voititte joulukuussa 2023 Teoston ja Nelosen Uudet soundit -kilpailun, miltä se tuntui?

Se oli jännittävä ja hieno kokemus, kun noin monesta ehdokkaasta tuli valituksi ja sai vihdoin näyttöä, että jengi tykkää meistä. Nykyinen tiimi haki silloin vielä muotoansa niin tuommoinen validaatio tuntui hyvältä. Oli todella hieno keikka ja saatiin paljon uusia kuuntelijoita sitä kautta. Teoston somesaavuttavuus oli myös todella hyvä juttu. Tuo kilpailu on tärkeä osa isompaa kasvutarinaa ja tällä alalla huomaa, että väistämättä tarvitsee ihmisiä jotka uskoo siihen omaan juttuun. Suomipoppien esiintyminen ei pahemmin jännittänyt, sillä olemme kaikki aika kokeneita muusikkoja ja esiintyjiä. Lähinnä tuon kokoluokan festivaalit ja uusi tapahtuma oli jännittävää.

Millainen oli debyyttilevynne tekoprosessi?

Melkein kaikki biisit on mun (Venlan) ja Axelin kanssa kahdestaan tekemiä. Axel teki instrutaustat ja mä tein niihin toplainit ja sanat. Yhdessä sitten äänittäessä kaikki toivat omilla soittimillaan ja taidoillaan niihin lisää. Ehdimme tekemään pari keikkaa ennen kuin aloimme äänittämään levyä ja sen infon pohjalta rupesimme kasaamaan levyä. Aika paljon tuli vietettyä aikaa studiolla ja -22 keväällä viimeisteltiin ja miksattiin levy. Masterointi oli ainut joka tehtiin bändin ulkopuolella.

Miten kuvailisitte toisianne?

Kaikissa on mahtavaa se että he osaavat ihan super paljon kaikkea. Ihan uskomaton porukka ja homma toimii hyvin. Pidämme toisistamme kovasti ja on vaikea keksiä hyviä ja huonoja puolia erikseen. Kun luo tyhjästä porukan, ei tiedä etukäteen millaista yhdessäolo tulee olemaan, mutta on ollut ihana huomata miten helppoa on ollut. Ekoista treeneistä lähtien on ollut semmoinen olo, että tässä on jotain spesiaalia.

Millainen olisi unelmakeikkanne?

Kävimme keväällä läpi keikkapaineilua ja mietimme, että onko kukaan koskaan kokenut keikkaa. jossa on joka ikinen asia hyvin. Esimerkiksi Ruissin rantalava jossa kukaan ei kompuroi, ei ole liian kuuma, yksikään ei päästä väärää ääntä, on nukuttu ihanteellinen määrä jne. Vaikka olisi kuinka hyvä keikka niin live on aina liveä. Keikkamme ovat energisiä ja se että sattuu ja tapahtuu on osa sitä. Pääasia että on hyvä meininki yhdessä ja saamme yleisöstä paljon energiaa ja energiaa heille takaisin, kuin vuoropuhelua yleisön kanssa. Hyvä keikka koostuu siis kokonaisuudesta. Mä (Venla) olen haaveillut pienestä asti, että voisin soittaa omia lauluja ja tuhatpäinen yleisö osaisi minun päästä tulleet laulun sanat ja mikä vaan semmoisen toteuttava hetki on täydellinen keikka.

Missä näette itsenne tulevaisuudessa?

Aika pitkälti on go with the flow meininki, mutta pyrimme nousujohteiseen uraan ja tavoitteena on olla viiden vuoden päästä mittava nimi Suomen kentällä ja teemme tätä päätoimisesti, mutta se on toissijainen haave sen rinnalla sillä kivointa on soittaa tällä porukalla ja tehdä hyvää musaa. On jo voittanut kun on tämä porukka ja kaikki muu on plussaa.

Mistä inspiroidutte?

Paramore ja PMMP inspiroi suuresti. Minä (Venla) ja Axel ollaan oltu omilla tahoillamme nuorukaisena kovia Paramoren faneja ja haaveiltiin että olisi siistiä tehdä jotain tuommoista, joten sen innoittamana ollaan tää bändi perustettu ja se inspiroi isosti edelleen.

Miten kuvailisitte musiikkianne sellaiselle, joka ei ole vielä kuunnellut teitä?

Poprock genreä Paramoren ja PMMP:n osastolta muokattuna modernilla touchilla. Uusin kappaleemme kuumis on selkeästi nykyistä aikakautta ja kasvutarina näkyy edelliseen tuotantoon verrattuna. Kuumis kuvaa meitä hyvin ja on parasta mitä meillä tällä hetkellä on.

Mitä haluaisitte sanoa jos koko maailma kuuntelisi teitä hetken?

Pride kuukausi on joka kuukausi. Vapaa Palestiina. Maailman tärkeintä on olla empaattinen ja myötätuntoinen kaikenlaisia erilaisia tyyppejä kohtaan ja yrittää ymmärtää. Rehellisyys on tärkeää ja kaikesta voi keskustella.

PS: Eikä saa ikinä unohtaa rockata, kannattaa olla bändissä! Suomeen kyllä mahtuisi lisää bändejä, joten jos olette miettineet bändin perustamista niin tehkää se! Kannattaa pitää kiinni unelmistaan.

Jätä kommentti