Haastattelusarjassamme vieraili BENN, joka tekee tunteikasta, englanninkielistä alternative pop-/rock -musiikkia. Poikkeuksellisen yksilön BENN:stä tekee hänen ambitionsa. Hänelle oli alusta asti päivän selvää, ettei halua tehdä suomenkielistä musiikkia, vaan tähdätä englanninkielisellä musiikilla myös muualle Eurooppaan.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Olen melko tunteellinen kaveri, ja mun ystävät kuvailevat mua aika elämäniloiseksi, koska mä rakastan suunnitella ja järjestää paljon tapahtumia mulle tärkeiden ihmisten kanssa. Ehkä kuvaisin itseäni myös hieman dramaattiseksi ja yleisesti hedonistiksi. Vaikka rakastan olla ihmisten ympäröimänä, oon enemmän introvertti, joka viihtyy omassa rauhassa mökillä tai kumppanin ja koirien kanssa. Ulospäin oon yleensä aika rauhallinen, mutta sisäisesti en ollenkaan.

Miten päädyit alalle?

Aloitin kappaleiden kirjoittamisen pelkästään mun omien tunteiden käsittelemiseksi. Jossain vaiheessa vuosien 2014-2015 aikana pyysin mun ystävääni Hannes Anderssonia auttamaan kappaleiden äänittämisessä ja tuottamisessa, koska hän oli ainoa tyyppi, jonka tunsin, joka osasi tehdä sellaista. Sitten alettiin pikkuhiljaa siirtyä musabisnekseen yhdessä tiiminä, kirjoittaen yhdessä kappaleita (mikä myöhemmin johti musiikkikustantamo Mantik Music Groupin perustamiseen). Voisi sanoa, että aloitin musiikkibisneksessä tositarkoituksella, kun lopetin kokopäivätyöni finanssialalla vuonna 2019, jotta voisin elättää itseni musiikilla. Tuolloin pääsin mukaan myös Teoston top 20 hitintekijäkurssille, joka antoi mulle paljon uusia kontakteja. Aloitin sen jälkeen kirjoittamaan kappaleita myös muille artisteille.

Mikä on parasta alalla?

Parasta on se, että saa tehdä mitä rakastaa ja elää luovaa elämää. Musiikin tekeminen, jonkin luominen tyhjästä, on tyydyttävintä ja koukuttavinta, mitä tiedän elämässä tähän mennessä.

Onko helppoa yhdistää teemoja brittirockista ja ruotsalaisesta popmusiikin estetiikasta?

En ole koskaan ajatellut tätä yhdistelmää, se vain tapahtui luonnollisesti henkilökohtaisen musamakuni seurauksena. Suomenruotsalaisena oon kuunnellut ruotsalaista popmusiikkia niin kauan kuin muistan, joten melodioiden estetiikka (sekä pop että melankolisempi, kuten Kent) on juurtunut syvälle muhun. Toisaalta rakastan brittiläisen rockin soundia (kuten Arctic Monkeys, Hozier, David Bowie, Oasis jne. Pidän jopa Gunnareiden Appetite for Destruction -albumia joissain määrin soundillisesti brittiläisenä rockina). Haluan sen kaltaista soundia myös mun omaan musaani. Mulle kyse on keskialueen painotuksesta (ei liian ohutta soundia), terävästä soundista, säröstä, tilasoundeista ja helisevistä kitaroista.

Miten kuvailisit viimeisintä kappalettasi?

”Running” on mulle virstanpylväs, se on kappale, joka käsittelee sitä, kuinka yritetään juosta karkuun elämän sotkuja. Me keskityttiin saamaan tunnelma mahdollisimman klaustrofobiseksi ja ahdistavaksi äänten osalta, käyttäen sohjoisia rumpuja, toistuvaa bassolinjaa ja livenä äänitettyjä Leslie Hammond -urkuja. Tää on virstanpylväs, koska se muistutti mua siitä, että rakastan rockmusiikkia, ja se on iso osa minua. Kappaleiden kirjoittajana olin vähän eksynyt kirjoittamaan pelkkää poppia, mutta ”Runningin” tekemisen aikana jokin loksahti paikalleen ja tiesin, että tää on se polku, jota haluan jatkaa ja tutkia syvällisemmin. Se muistuttaa mua ajasta, jolloin kuuntelin Aerosmithia ja Guns N’ Rosesia lukiossa, yrittäen oppia niiden bändien kitarasooloja ja särötettyjä korkeita lauluääniä (mun vanhempia käy sääliksi ihan oikeasti) – tein musiikkia vain jännityksen ja hauskanpidon vuoksi.

Millaista palautetta olet saanut tärkeitä asioita käsittelevistä sanoituksistasi?

Oon saanut paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka kertovat samaistuvansa mun kappaleiden sanoituksiin ja sanomiin, erityisesti mun tulevalta debyyttialbumilta julkaistujen kappaleiden osalta. On outoa ja kaunista, että voimakas tunne, joka on tiivistetty kappaleeksi, voi myöhemmin resonoida muiden ihmisten kanssa ja saada heidät tuntemaan itsensä ymmärretyksi ja yhteydessä toisiin. Rakastan kappaleita, joissa tuntuu siltä, että joku ymmärtää mua, kun kuuntelen niitä.

Oon huomannut, että mitä rehellisemmin mä kirjoitan, ja mitä tarkemmin ja paljaammin uskallan olla, sitä enemmän ihmiset samaistuvat sanoituksiin.

Millainen on ollut tulevan levysi tekoprosessi? Vaikeinta? Helpointa?

Tämä on ollut tähän mennessä suosikkiluomisprosessini. Mä oon aikaisemmin esimerkiksi mun ekan EP:n osalta kamppaillut yrittäessäni saada kappaleet kuulostamaan mun omilta, mutta tää levy on ensimmäinen kerta, kun kaikki loksahti paikalleen ja tiesin, millainen tän albumin tulisi olla. Se oli melkein alitajuista. En pelkästään arvostellut itseäni tai epäillyt mun päätöksiäni – mä vain tiesin. Ainoa vaikea osa albumin teossa oli oikean miksaajan löytäminen. Me kokeiltiin kolmea eri tyyppiä, ja kesti kauan löytää Suomesta joku, joka osaa tehdä meidän etsimää brittirock-soundia ja kunnioittaa alkuperäismateriaalia, vaikka se ei kuulostakaan kaupalliselta musiikilta tällä hetkellä. Oon erittäin iloinen, että me löydettiin lopulta Jesse Vainio, joka ymmärsi visiomme ja makumme ja teki levystä entistä paremman.

Miten kuvailisit levyäsi?

Kuvailisin sitä nostalgiseksi mutta nykyaikaiseksi, haavoittuvaksi ja tunteelliseksi, hieman tummaksi ja brittirock-henkiseksi ruotsalaisella vivahteella.

Ketkä ovat esikuviasi?

Pitkäaikaisimmat idolini ovat olleet John Mayer (ei hänen kappaleidensa, vaan niiden tunteiden vuoksi, jota hänen musiikkinsa minussa herättää), Steven Tyler (hänen äänensä ja karismansa vuoksi) ja Guns N’ Roses. Olen myös suuri Bruce Springsteenin fani, ja tällä hetkellä mua kiehtoo myös paljon Arctic Monkeysin, Hozierin ja David Bowien tuotanto.

Mistä elementeistä juuri sinun musiikkisi tunnistaa parhaiten?

Sanoisin, ja mun varhaisimmat fanini ovat sanoneet, että he tunnistavat kappaleeni välittömästi niiden soundista ja erityisesti mun äänestäni, joka jakaa mielipiteitä – jotkut näyttävät pitävän siitä ja toiset eivät. En tiedä ketään, joka kuulostaisi samalta kuin minä korkeammassa rekisterissäni.

Miltä on tuntunut tehdä yhteistyötä Tomas Niemistön kanssa?

Tomas on yksi tärkeimmistä syistä, miksi tämä albumi syntyi. Olen työskennellyt satojen tuottajien kanssa, mutta Tomasin kanssa yhteistyö vain toimii. Olemme tehneet aiemmin yhteistyötä kitaroiden äänityksissä, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun hän tuotti ja äänitti kanssani kokonaisen levyn. Sanoisin, että tämä on mun lemppari yhteistyö musiikkituotannon puolella tähän mennessä, ja me suunnitellaan jo seuraavan albumin tekemistä yhdessä. Sanoisin, että prosessi oli vaivaton hyvällä tavalla, inspiroiva, jännittävä ja hauska. Vaivattomuus johtui myös siitä, että me ei pelätty eriäviä mielipiteitä. Kun niitä tilanteita syntyi, olimme hyviä vertailemaan vaihtoehtoja ja pääsemään lopulta yhteisymmärrykseen.

Hauska fakta: tämän albumin piti alun perin olla EP, mutta jossain vaiheessa Tomaksen isä Eki kysyi: ”Miksi ette vain lisää yhtä kappaletta ja tee siitä albumia?” Jotain siinä ajatuksessa, että albumit ovat ajattomampia taideteoksia kuin EP:t, puhutteli minua. Se oli hyvä kysymys, jota en ollut aiemmin miettinyt, joten lisäsimme yhden kappaleen (joka on nyt suosikkini tulevalta albumilta) ja teimme siitä mun debyyttialbumini.

Miltä tuntuu, kun omat biisisi ovat saaneet radiosoittoja niin Suomessa kuin Saksassa?

Tuntuu uskomattomalta. Svenska Yle on tukenut mun musaa pitkään, mutta en olisi koskaan odottanut, että suomalaiset radiot soittaisivat suomenruotsalaista BENNiä. Tuntuu uskomattomalta, että nyt mun kappaleita on soitettu myös muun muassa YleX:ssä, Yle Radio Suomessa ja Radio Helsingissä.

Onko luontevaa tehdä musiikkia muulla kuin äidinkielellä?

Koska oon kuunnellut musiikkia englanniksi lapsesta asti, tuntuu nykyään hyvin luonnolliselta laulaa englanniksi. En edes ajattele asiaa enää, ja uskon, että kappaleen herättämä tunne ja sanoitusten viesti kantavat usein yli eri kielien.

Oon myös puhunut niin paljon englantia viimeisten 5-10 vuoden aikana, että en aina edes ajattele sitä. Haluaisin myös joskus kirjoittaa kappaleita myös ruotsiksi, ja teenkin yhteistyötä tukholmalaisten artistien kanssa, mutta en ole tottunut laulamaan ruotsiksi.

Mitä tekisit työksesi, jos et olisi musiikkialalla?

Olisin kokki tai yrittäjä ravintola-/ruoka-alalla. Käytän suurimman osan vapaa-ajastani kokkaamiseen ystäville ja perheelle. Se on mun terapiani, vaikka otankin kokkaamisen aika vakavasti intohimona.

Mitä haluaisit sanoa, jos koko maailma kuuntelisi sinua hetken?

Luultavasti laulaisin jotain, joka saisi ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi ja yhteydessä toisiinsa, koska musiikki tuntuu olevan parhaimmillaan ajatonta ja saavan ihmiset kuuntelemaan enemmän kuin pelkästään heille puhumalla. Mulla ei ole elämäni niin hyvin hallussa, että osaisin sanoa jotain viisasta, mutta antaisin musiikin puhua puolestaan.