Synttäritunnelmaa ja energiaa tarjoilee M//O:lta tänään julkaistu Synttärit kappale. Tuotantojen taustalta löytyy Fountainin tuottajakollektiivi, Jaicus & Hussa
”SYNTTÄRIT on biisi, jossa haluttiin tuoda esille 2000-luvun MTV-musiikin ja Pharrell Williamsin kaltanen tyyli ja fiilis. Tää vibe kuuluu vahvasti biisin tuotannossa, melodioissa ja jopa siinä, miten tällä hetkellä pukeudutaan. Tekstissä on jälleen mukana meidän energiaa, jolla halutaan erottua, ja tässä tapauksessa vertauskuvana toimivat synttärit – jos juhlia ei ole, me luodaan ne ite! ” M//O kaksikko Osku ja Mirac kertovat.

Manage Me Recordsin ensimmäinen kiinnitys, porilainen räppärikaksikko M//O, Miraç Kiliçkesen ja Oskari “Osku” Multisilta yhdistelee omassa tuotannossaan raikkaalla tavalla rap/trap-soundia. Duon musiikista kuuluukin läpi energisyys, tekninen osaaminen ja tekemisen nälkä.
M//O nousi musiikkimaailmaan omakustanteisella EP:llään vuonna 2019 ja ovat siitä lähtien vakiinnuttaneet paikkansa musiikkimaailmassa. Viime vuoden syyskuussa 2023 he julkaisivat ”MOSHIT” EP:n. Toukokuussa M//O solmi myös keikkamyyntisopimuksen Suomen Keikkamyynnin kanssa. Kiinnostavana lisänä M//O hyödyntää luovasti tekoälyä visuaalisessa ilmeessään, ja esimerkiksi kaikkien uusimpien julkaisujen kansikuvat on tehty tekoälyllä.
Kuuntele kappale tästä:

Jätä kommentti