
Vuoden 2025 haastattelusarjan aloitti laulaja-lauluntekijä Neea River, joka kilpailee UMK:ssa englanninkielisellä kappaleellaan nimeltä Nightmares. Haastattelussa Neea kertoo mm. hyvän lavashown perusteista ja fiiliksistä UMK kilpailusta.
Miten esittelisit itsesi omin sanoin?
– Olen Neea River, Nurmijärveltä kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä ja popartisti. Teen kansainvälistä bängeripoppia englanniksi ja tähtään Suomen lisäksi kansainvälisille markkinoille!
Mistä urasi sai alkunsa?
– Olin lomamatkalla Los Angelesissä ja paikallinen tuottaja löysi minut Instagramista lauluvideoitteni kautta. Tutustuimme ja vuotta myöhemmin muutin Kaliforniaan tekemään musiikkia kyseisen tuottajan kanssa. Kolmas kappaleeni, jonka kirjoitin englanninkielellä päätyi Hollywood-elokuvaan soundtrackiksi. Verkostoiduin musiikkialan tekijöiden kanssa ja Suomeen takaisin muutettuani solmin kustannussopimuksen biisinkirjoittajana.
Miltä tuntui lähteä Los Angelesiin tekemään musiikkia?
– Jännittävältä ja innostavalta! Los Angeles on minulle tärkeä paikka, sillä siellä opin kirjoittamaan musiikkia ja päädyin musiikkialalle. Olen aina seurannut unelmiani ja Losissa pääsin toteuttamaan niitä.
Olet kirjoittanut biisejä muille artisteille, miten se on eronnut omien kappaleittesi tekemisestä?
– Muille kirjoittaminen on helpompaa, varsinkin jos biisin tarina ei kerro omasta elämästäni, vaan toisen artistin kokemuksista. Omien biisien kirjoittaminen voi olla tunteikas prosessi, jonka aikana mieli on kovassa mylleryksessä, kun avaa omia ajatuksiaan biisiin.
Miltä tuntuu osallistua UMK:hon?
– Mieletön fiilis olla mukana UMK:ssa ja mahdollisesti päästä edustamaan kotimaatani Euroviisuissa! Tuntuu siltä, että pääsen vihdoin näyttämään taitoni artistina ja musiikintekijänä isommalle yleisölle. Vastaanotto Nightmares-biisiin on ollut mahtava ja odotan innolla, mitä kaikkea tämä tuo uralleni. Haluan viedä suomalaista musiikintekijyyttä ulkomaille ja näyttää, että Suomessakin tehdään kansainvälistä laatupoppia.
Miten kuvailisit UMK biisiäsi?
– Nightmares on mahtipontinen ja päräyttävä voimabiisi, joka kertoo traumaattisesta elämänvaiheesta selviytymisestä. Biisi on tunnelmaltaan täydellinen viisulavoille ja siinä pääsen laulamaan sydämeni kyllyydestä.
Mitä haaveita sinulla on tulevaisuuteen urallasi?
– Tämän hetken haave on päästä Euroviisuihin! Tulevaisuudessa haluan julkaista paljon musiikkia, kasvattaa uraani ja päästä isoille lavoille ulkomaille. Debyyttialbumin julkaisu on myös yksi seuraava tavoitteeni.
Mistä koostuu mielestäsi hyvä lavashow?
– Artistin asenne ja energia yhdistettynä näyttäviin liikkeisiin tai elementteihin lavalla ja oikeissa paikoissa iskevät valoshowt!
Mistä inspiroidut?
– Kuuntelen popin ja klubibängereiden lisäksi paljon kantrimusiikkia ja saan sieltä paljon vaikutteita musiikkiini. Inspiroidun elämästä, tarinoista ja eletyistä hetkistä, niin hyvistä kuin huonoista. Biisini ovat kuin päiväkirjani, johon koostan omat ajatukseni elämäni eri vaiheista.
Olet ehdolla Indie Awardseissa vuoden pop -osiossa, mitkä fiilikset?
– Olen todella otettu ehdokkuudesta, joka tuli täysin yllätyksenä! Kova duuni tuottaa tulosta. On hienoa, että Suomessa on gaala, jossa huomioidaan independent-artisteja.
Jos saisit valita kenet tahansa, kenen kanssa tekisit yhteistyötä?
– Max Martin – heittämällä!
Mitä haluaisit sanoa, jos koko maailma kuuntelisi sinua hetken?
– Mikään synkkä vaihe elämässä ei ole pysyvää, vaan traumoista pystyy selviytymään. Anna itsellesi armoa ja aikaa, äläkä koskaan luovuta! Mene rohkeasti kohti unelmiasi ja elä elämää täysillä!
Jätä kommentti