Helsinkiläisen laulaja-lauluntekijä Emmy Junen tänään 21.2. julkaistu Old School niminen kappale esittelee Emmy Junen uudistuneen soundin, joka alkoi muodostua viime vuonna löytyneen uuden rakkauden, eli kitaransoiton myötä. Kappaleen on tuottanut retromusiikin sanansaattaja Michael Bleu, joka vastaa myös kappaleen lopullisista kitararaidoista.

Old School on oodi kestävälle rakkaudelle. Se juhlii tuttua ja turvallista ja rohkaisee pysähtymään niiden asioiden äärelle, jotka kokee itselleen tärkeiksi. Kappaleen keskiössä on ajatus, ettei ole mitään viehättävämpää kuin olla vähän ”old school” kaiken kertakäyttökulttuurin keskellä. Tekstissä ollaan hieman nurinkurisesti uuden äärellä, kun tarinan päähenkilö huomaa luovuttamisen sijaan haluavansa jäädä ja pelastaa ihmissuhteen.
Debyyttialbuminsa The Spring vuonna 2023 julkaissut Emmy June hurahti kitaransoittoon viime vuoden helmikuussa käytyään läpi työuupumuksen. Artisti jättäytyi pois päivätyöstään ja tarttui ensimmäistä kertaa kuusi vuotta nurkissa lojuneeseen nylon-kitaraansa. Vaikka hallussa oli vasta kolme sointua, lauluja alkoi syntyä ja olo kohentua. Nyt kasassa on albumillinen suurimmaksi osaksi kitaralla sävellettyä musiikkia, jonka inspiraationa on ollut ystävien kanssa käydyt keskustelut sekä pysähtyminen itselle tärkeiden asioiden äärelle. Old School on myös artisin ensimmäinen julkaisu, jonka hän on säveltänyt kitaran kanssa.
“On ollut huikeaa oppia aikuisiällä jotain, jonka on aina ajatellut itselleen mahdottomaksi. Kitaransoitto on tuonut itsevarmuutta lauluntekijänä ja tehnyt aiempaa itsenäisemmäksi keikkailun saralla. Tämä kaikki luo uskoa tulevaan” aiemmin pianolla itseään säestänyt Emmy June kertoo.
Emmy June -nimi viittaa artistin syntymäkuukauden lisäksi kesän tuomaan vapauteen instituutioista ja mahdollisuuteen olla oma itsensä. Artisti kokee, että jokaisella on oma tie osaamisensa äärelle ja että oman äänen käyttäminen luo pohjan koko elämälle.
Kappaletiedot:
Säv/san/sov: Emmi Malinen (Emmy June)
Tuotanto/miksaus/äänitys: Michael Bleu
Masterointi: Jarno Alho (Alho Audio Studio)
Tekijätiedot:
Kansitaide ja promokuvat – Michael Bleu
Kuuntele kappale tästä:
Jätä kommentti