Yhteistyössä Suomen Musiikintekijöiden kanssa:

Suomen Musiikintekijät on musiikintekijöiden etujärjestö. Se edistää suomalaisten ja Suomessa asuvien ammattimaisesti toimivien säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä.

Duettomedia sai kunnian aloittaa yhteistyön Suomen Musiikintekijöiden kanssa. Haastattelimme etujärjestöllä toimivaa koordinaattoria Jojo von Hertzeniä, joka kertoi yhdistyksen toiminnasta ja työtehtävistään.

Alkuun saisit kertoa itsestäsi ja työnkuvastasi omin sanoin.

Olen Jojo, ja toimin Suomen Musiikintekijöiden koordinaattorina. Lisäksi olen myös artisti ja musiikintekijä ja julkaisen musiikkia ristimänimelläni Johanna von Hertzen. Olen ollut musa-alalla yli 10 vuotta ja tehnyt paljon erilaisia tapahtumia, festareita, sisällöntuotantoja ja tottakai omia keikkoja. Olen kentällä aktiivinen muutenkin kuin työni puolesta, koska haluan pysyä mukana skenessä.

Olen fiilistellyt pitkään Musiikintekijöiden meininkiä ja heidän jäsenenä olen nyt ollut pari vuotta. Yhteisöpäällikkö Lumi Ollilalle haettiin sijaista, ja kuvaus, jossa haettiin nimenomaan tapahtumallista ja viestinnällistä osaamista sekä alan tuntemusta osui minuun. Olen ollut melkein 10 vuotta yrittäjä, enkä ollut ajatellut osa-aikaista työpaikkaa, mutta tämä oli kuin minulle tarkoitettu.

Musiikin Satama oli minulle ennestään tuttu paikka, sillä olin tehnyt sisältöjä muillekin järjestöille. Oli kiva, että ihan kaikki ei ollut uutta, vaikka paljon uutta tulikin. Aloitin työni elokuussa 2024, ja ensimmäiset puoli vuotta on mennyt todella nopeasti. Nimikkeeltäni olen koordinaattori, eli työtehtäviini kuuluu paljon asioiden organisointia, kuten jäsentapahtumien ja koulutusten suunnittelua, ja kaikkea, mikä liittyy meidän yhteisöömme. Lisäksi olen viestintäpäällikkö Nina Lithin apuna viestinnässä, erityisesti sosiaalisen median puolella.

Työssään Jojo edustaa Musiikintekijöitä monessa alan tapahtumassa ja tapaa mielellään uusia ihmisiä.
 Kuva: Christina Boman

Mikä sinua motivoi työtehtävissäsi?

On kiva olla ympäristössä, jossa pääsee tutustumaan musiikkialaan uudesta näkökulmasta. Olen aktivistiluonne, ja haluaisin, että musiikkiala olisi yhdenvertainen ja turvallinen kaikille. Tiedän, että se on utopistinen ajatus, että kaikki menisi täysin tasan, mutta mielestäni siihen pitäisi tähdätä. Uskon, että ala on juuri niin vahva ja hyvä kuin sen tekijät, ja siksi asioita on tärkeää tarkastella sisältäpäin eikä vain odottaa, että joku muu fiksaa kaiken. Tämä ajatus motivoi minua paljon.

Toinen iso motivaationi lähde on se, että pidän todella paljon Musiikin Sataman ympäristöstä, ja minulla on aivan mahtavat työkaverit. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, mikä tekee työstä tehokasta, vaikka aluksi jännitti pitkän yrittäjyyden jälkeen hypätä jengiin. Minusta on kiva, että muutkin järjestöt ovat siinä vieressä, koska on tosi tärkeetä meidän maan mittakaavassa, että alalla jengi tekisi enemmän yhteistyötä.

Lisäksi konkreettiset palautteet motivoivat paljon. On todella palkitsevaa, kun tapahtuman jälkeen joku tulee sanomaan: ”Hei, olipas muuten kivaa, oivalsinpas jotain uutta!” tai ”Löysinpä uuden tyypin, jonka kanssa tehdä töitä!” Me teemme tätä työtä nimenomaan jäsenille.

Ketkä voivat liittyä jäseniksi?

Suomen Musiikintekijät on ammattijärjestö, eli liittymisen kriteerinä on, että hakija on musiikintekijänä ammattilainen ja suomalainen tai Suomessa asuva säveltäjä, sanoittaja tai sovittaja. Musiikintekijän tulisi saada vähintään 500 euroa vuodessa tekijänoikeustuloja jostain tekijänoikeusjärjestöstä. Tämä raja voi täyttyä Teoston tilitysten kautta tai muilla musiikkiin liittyvillä ansioilla, kuten tilauskappaleista saatavilla tuloilla. Yhdistyksen hallitus tekee päätöksen jäsenyydestä. 

Kun käyn puhumassa nuorille sellaisissa tapahtumissa missä on meidän ehkä tulevia jäseniä, niin sanon aina, että ensinnäkin sinne Teostoon pitää muistaa liittyä, jotta toi raja voi koskaan täyttyä ja se on pelkästään sun etu musiikintekijänä. Tosi moni liittyy liian myöhään. Jos tekee teos- ja mahdolliset esitysilmoitukset, niin tuloja alkaa kertymään pikkuhiljaa. Muista kertoa kaikesta mitä musiikin parissa teet ja missä genressä. 

Kannustaisin ihmisiä, jotka haluavat liittyä jäseniksi kertomaan itsestä ja tekijyydestään hakemuksessa mahdollisimman tarkasti. Älä oleta että kukaan tietää mitään, sun pitää siinä hakemuksessa kertoa ihan kaikki mikä voisi olla kiinnostavaa. Tää toimii myös vaikka apurahojen hakemiseen, itse esimerkiksi aina jos haen sellaista, niin sparraan sitä jonkun mun ystävän kanssa tyylillä, että voiks sä lukee tän niin mä luen sun, koska joku joka tuntee sut hyvin saattaa huomata asioita, joita itse ei tule ajatelleeksi. 

Jos jäsenyyttä ei myönnetä ensimmäisellä hakukerralla, se ei tarkoita, ettet voisi hakea uudelleen, päinvastoin! Kielteinen päätös on vaan ehdottomasti kannustus tehdä lisää musiikkia ja hakea uudelleen myöhemmin.

Miten musiikintekijä voi hyötyä järjestön jäsenyydestä?

Monet uudet jäsenet kehuvat erityisesti yhteisöä, sillä useimmat tekevät musiikkia joko yksin tai pienessä porukassa, eikä vastaavaa yhteisöä ole muuten tarjolla niin se on tosi tärkeä. Mielestäni meillä on myös tosi hyviä etuja ja jäsentarjouksia residensseistä majoituksiin ja hieronnasta musiikkiin liittyviin palveluihin, kuten lauluvalmennuksiin. Nämä ovat olleet todella tykättyjä ja kehitetään jäsenetuja pyyntöjen mukaan. Yhtä erityisen tärkeänä pidän myös neuvontapalveluitamme, jotka ovat kaikkien saatavilla, eivät pelkästään jäsenille. Ne ovat kultaakin kalliimpia, sillä monissa asioissa, kuten sopimusneuvotteluissa, voi helposti jäädä yksin. Jos allekirjoittaa sopimuksen ymmärtämättä täysin, mitä on lupaamassa, se voi tulla kalliiksi. Sanoisin, että yhteisö, jäsenedut ja neuvontapalvelut ovat kaikkein arvokkaimpia asioita, joita tarjoamme. Neuvontapalvelut ovat tarjolla myös muille kuin meidän jäsenille.

Mikä on Suomen Musiikintekijät -järjestön tärkein tehtävä?

Yksi tärkeä tehtävämme on olla aktiivinen kulttuurivaikuttaja ja edunvalvoja, minkä parissa esimerkiksi meidän hallitus ja toiminnanjohtaja sekä edunvalvontapäällikkö työskentelee. Se on tosi tärkeää. 

Toinen tehtävämme on toimia asiantuntevana neuvonantajana. Kuten mainitsin, tarjoamme neuvontapalveluita kaikille, ei vain jäsenille ja ohjaamme tarvittaessa eteenpäin, jos emme itse ole oikea taho auttamaan. Meiltä saa aina apua, ja yleensä joku osaa vähintäänkin neuvoa, kuka tai mikä taho tilanteessa voi parhaiten auttaa. 

Kolmas tehtävämme on ylläpitää vahvaa ja monimuotoista yhteisöä. 

Millaisia keinoja käytätte musiikintekijöiden taloudellisen aseman parantamiseksi?

Nostaisin tässäkin esiin edunvalvonnan ja sen työn, mitä hallitus ja toiminnanjohtaja tekevät työssään. He ottavat kantaa, vievät asioita päättäjille ja työskentelevät tällä hetkellä esimerkiksi kulttuurialan leikkauksiin puuttumisen ja niiden vastustamisen parissa.

Näen myös neuvonnan talouteen liittyvänä, ennaltaehkäisevänä toimintana: mitä enemmän ihmiset hakeutuvat neuvontapalveluiden piiriin ja saavat toiset silmät sopimuksille, sitä paremmin voidaan välttää tilanteet, joissa sopimuksissa olisi vielä keskusteltavaa. On tärkeää ymmärtää sopimusten sisältö, ja on täysin hyväksyttävää, ettei niitä tarvitse hyväksyä sellaisenaan. Itsekin tarkistutan ne aina ammattilaisten kanssa.

Mitkä ovat tällä hetkellä suurimmat haasteet, joita suomalaiset musiikintekijät kohtaavat?

Tällä hetkellä moni kamppailee talouden, töiden riittämisen sekä tulevaisuuteen liittyvien haasteiden kanssa. Myös tekoäly aiheuttaa huolta.

Lisäksi meillä on vielä työtä tehtävänä sen suhteen, että yleisesti olisi turvallinen ja hyvä paikka tehdä töitä. Terveempi työskentelykulttuuri on vielä kehittymässä, mutta onneksi menossa parempaan suuntaan.

Silti on vielä tehtävää, sillä kuten sanoin, tämä on usein yksinäinen ammatti, ja moni jää helposti yksin asioidensa kanssa. Mielestäni olisi tärkeää korjata tätä.

Siksi meillä on yhteisöpalveluita, joilla kannustetaan ihmisiä tapaamaan muita ja osallistumaan keskustelutilaisuuksiin, koulutuksiin ja seminaaripäiviin. Uskon, että se tekee ihmisille hyvää.

Millaista yhteistyötä teette muiden musiikkialan järjestöjen tai kansainvälisten toimijoiden kanssa?

Päivittäistä yhteistyötä tehdään paljon, ja sanoisin, että se on pitkälti viestintäyhteistyötä meitä kaikkia koskettavista aiheista. Lisäksi meillä on Iiris Suomela, joka toimii eri järjestöjen yhteisenä edunvalvontapäällikkönä. Hän on tärkeä linkki politiikkaan ja hän koordinoi meille kaikille ajankohtaista tietoa Olemme myös mukana monissa tapahtumissa jo niiden alkuvaiheista lähtien.

Paljon tehdään jo, ja toivottavasti jatkossa vielä enemmän.

Millainen rooli yhteisöllisyydellä ja verkostoitumisella on järjestön toiminnassa?

Mä ainakin ajattelen työni sataprosenttisesti niin, että meidän jäsenille tätä tehdään. Tavoitteena on tarjota mahdollisimman paljon sellaisia palveluja, joita meiltä toivotaan. Yhteisöllisyys on selkeästi yksi eniten merkityksellisiä asioita, ja pidän tärkeänä, että on olemassa paikkoja, jossa voi tavata nimenomaan kollegoja. 

Mitä tulevaisuuden tavoitteita ja suunnitelmia Suomen Musiikintekijöillä on musiikintekijöiden aseman kehittämiseksi?

Visiomme on: Musiikin tekeminen on taloudellisesti mielekästä ja yhteiskunnallisesti arvostettu ammatti, joka perustuu toimimaan tekijänoikeusjärjestelmään. Toiminnanjohtajamme Aku Toivonen kuvasi minusta tuota taannoin hyvin: visio on sellainen asia, joka ei vielä toteudu, mutta jota kohti kaikki työskentelemme. 

Miten liittymättömät musiikintekijät voivat saada tukea järjestöltänne?

Heille, jotka eivät vielä ole jäseniä,mutta haluavat tehdä musiikkia tai jo tekevät sitä, niin meillä on jonkin verran kaikille avoimia tilaisuuksia. Esimerkiksi järjestämämme apurahainfot ovat olleet todella suosittuja ja informatiivisia – niissä on käyty läpi, mitä apurahaa hakiessa kannattaa tehdä ja mitä ei. Lisäksi osallistujilla on ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä meidän apuraha-asiantuntijalle.

Toinen hyvä esimerkki on Top 20 Future Hitmakers -kurssi, joka järjestetään vuosittain yhteistyössä Teoston, Suomen Musiikkikustantajien ja Music Finlandin kanssa. Sinne voi hakea syksyllä, ja keväällä järjestetään kuukausittaisia sessioita, joissa käsitellään musiikkialaa, kuullaan vierailevia puhujia ja päästään tekemään musiikkia annettujen liidien eli ohjeiden pohjalta. Monet tämän päivän menestyneet tekijät ovat aloittaneet uransa juuri tämän kurssin kautta. Tänä vuonna hakijoita oli ennätysmäärä, mikä kertoo kurssin suosiosta, ja suosittelenkin lämpimästi hakemaan mukaan tulevina vuosina.

Musiikin Satamaa kannattaa pitää silmällä, sillä siellä järjestetään paljon mielenkiintoisia tapahtumia. Esimerkiksi nyt on tulossa Teoston järjestämät naistenpäivän kahvit jossa mekin ollaan mukana, ja johon ilmoittautuminen on auki niin kauan kuin paikkoja riittää. Ylipäätään kannattaa seurata eri järjestöjen tapahtumia, koska me kaikki yhdessä ja erikseen järjestämme niitä paljon.

Neuvontapalvelut ovat myös yksi asia, joita kannattaa hyödyntää, varsinkin sopimusasioissa. Musiikintekijöiden rahasto on myös tärkeä, sen haku on juuri päättynyt, mutta uusi haku avautuu taas syksyllä. Tämä rahasto on avoin kaikille, myös ei-jäsenille, ja siitä voi hakea esimerkiksi hankinta- tai työskentelytukea sekä uralle suunnattua stipendiä, joka myönnetään nuorelle tekijälle.

Pidämme tärkeänä myös sitä, että itse osallistumme tapahtumiin. Esimerkiksi Indie Showcasessa olen ollut mukana ja menen myös jatkossa, jotta ihmiset voivat tulla tapaamaan matalalla kynnyksellä ja kysymään suoraan meiltä mitä tahansa musiikin tekemiseen tai järjestöön liittyvää.Pyrimme osallistumaan tapahtumiin aktiivisesti, ja meitä voi aina pyytää mukaan.

Jojo kertomassa tämän vuoden Top 20 Future Hitmakers -kurssilaisille Musiikintekijöistä.
Kuva: Jyri Paavilainen

Mikä olisi tärkein viesti, jonka haluaisitte välittää musiikintekijöille juuri nyt?

Me olemme se taho, josta musiikintekijä voi luottaa saavansa juuri hänelle oikeaa ja tärkeää tietoa ja joka työskentelee juuri hänen toimintaedellytyksien parantamiseksi. Meidän puoleemme voi aina kääntyä! 

Jos et ole vielä meidän jäsen, niin käy tutustumassa meihin nettisivuilta (https://musiikintekijat.fi/). Sieltä löydät kootusti meidän palvelut, tapahtumat, yhteystiedot ja muut asiat. 

Suomen Musiikintekijät info:

  • Suomen Musiikintekijät on 1954 perustettu musiikintekijöiden etujärjestö. Se edistää suomalaisten ja Suomessa asuvien ammattimaisesti toimivien säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellisia ja ammatillisia etuja, yhteiskunnallista arvostusta sekä yhteisöllisyyttä.

  • Suomen Musiikintekijät ry on suurin Teoston kolmesta jäsenjärjestöstä. Muita ovat Suomen Säveltäjät ry sekä Suomen Musiikkikustantajat ry.

  • Jäsenmaksu on 85 euroa/kalenterivuosi. Erillistä liittymismaksua ei ole ja ensimmäinen liittymisvuosi on maksuton.

  • Yhdistyksen nimi oli perustettaessa 28.10.1954 Suomen Elokuvasäveltäjät ry, jonka jälkeen nimeksi vaihdettiin Elokuva- ja Viihdesäveltäjät ry. Nimi Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry otettiin käyttöön vuonna 1979. Yhdistyksen nimi Suomen Musiikintekijät ry otettiin käyttöön 24.10.2017.

Voit ottaa yhteyttä Suomen Musiikintekijöihin matalalla kynnyksellä. Esimerkiksi neuvonta-apua saat osoitteesta https://musiikintekijat.fi/neuvonta/

Jätä kommentti