Victoria on energinen ja määrätietoinen artisti, jonka intohimo kumpuaa haasteiden voittamisesta ja itsensä ylittämisestä. Haastattelusarjassa Victoria avaa suuria tunteita käsittelevän debyyttialbuminsa ”Kootut itkuvirret” tarinaa.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Olen helposti innostuva, määrätietoinen ja energinen tyyppi. Haasteet kiehtovat minua, ja tykkäänkin tehdä mahdottoman tuntuisesta totta, oli kyseessä sitten musiikkiin, liikuntaharrastuksiin tai muihin elämän osa-alueisiin liittyvä itsensä ylitys.

”Kootut itkuvirret” on upea nimi, mistä idea albumin nimeen syntyi, ja mitä kaikkea se sinulle merkitsee?

Nimessä on leikkimielisyyttä eräänlaisena vastakaikuna saamiini kysymyksiin siitä, aionko julkaista iloisempia kappaleita. Synkemmät aiheet kuuluivat vahvasti tähän kokonaisuuteen, joten sellaisia sitten tein. Kappaleissani kyynelehditään jonkin verran joko suoraan tai epäsuoraan, ja virsimäisiä elementtejä löytyy etenkin  levyn ensimmäiseltä raidalta “Vihaan sitä melankoliaa”. 

Levyn kappaleet käsittelevät isoja tunteita kuten yksinäisyyttä, eroa, oman voiman löytämistä. Onko näistä tunteista vaikea tehdä kappaleita?

Riippuu niin paljon tilanteesta ja fiiliksestä! Lähtökohtaisesti en ole kovin hyvä tekemään biisejä nimetystä aiheesta, tai jos kynä lähtee sauhuamaan, saattaa teksti muuttaa muotonsa prosessin aikana ihan toiseksi. Menenkin biisinteossa sillä periaatteella, että tulee mitä tulee, ja katsotaan sitten viimeistelyvaiheessa mitä on saatu aikaan ja millaiset vedokset viedään eteenpäin. Koottujen itkuvirsien kohdalla aiheiden käsittely kävi helposti, sillä ne tuntuivat olevan tekojen ja ajatusten alla pohjavireenä, joka korostui valmiista lyriikasta.

Jännittikö debyyttilevyn julkaisu?

Kappaleiden julkaisu jännittää aina, ja levyn julkaiseminen on toki jännittänyt ajatuksena jo kauan. Levyprosessin pitkityttyä olen kuitenkin lähinnä iloinen, että sain albumin vihdoin pihalle ja pääsen suuntaamaan seuraavaan kokonaisuuteen.

Biiseissäsi kuuluu vaikutteita kasarilta nykypäivään, miten lähestyt eri aikakausien soundien yhdistämistä omassa musiikissasi?

Itselleni soundiasiat ovat melko alitajuinen juttu. Monesti vaikutteet tulevat itsestään, ja on ollut hauska huomata, miten meillä tuottaja Nico Bertulan kanssa on tullut jostakin demobiisistä mieleen ihan samanlaisia tuotantosuuntia.

Olet maininnut Kylie Minoguen, Haloo Helsingin ja Spice Girlsin inspiraationlähteinä, millaisia elementtejä heidän musiikistaan olet tuonut omaan tekemiseesi?

Ihailen edellä mainituilta vahvaa lauluääntä, mieleepainuvuutta ja anteeksipyytelemättömästi omana itsenään olemista. Lauluyhtyetaustani ansiosta kaikenlainen stemmalaulaminen ja harmoniat vetävät minua vahvasti puoleensa.

Kuvailet keikkojasi yksilöidyiksi elämyksiksi – miten se näkyy toteutuksessa?

Huomioin keikkapaikan, yleisön, miljöön ja tilaisuuden luonteen huolellisesti suunnittelussani. Kappaleet tietenkin ovat lopulta samoja, mutta on niissäkin paljon liikkumavaraa settilistan koostamisen, tulkinnan ja esityksellisyyden kannalta. Asu- ja tyyliseikat miellän myös tärkeäksi osaksi esitystä, ja niitä valikoin tarkkaan. 

Artistina tähtäät isoille lavoille, miltä tämä matka on tuntunut tähän asti?

Matka on ollut täynnä oppimista, haasteita ja itsensä ylittämistä. Alun perin siihen on kuulunut tiettyjä aikapaineita, joista en enää pidä kiinni – kaikki kyllä tapahtuu ajallaan, ja olen oppinut arvostamaan ja nauttimaan itse matkasta.

Sinkkusi ovat puhuttaneet monen ikäisiä kuulijoita, miten suhtaudut siihen, että musiikkisi resonoi eri sukupolvien kanssa?

Yhteyden saavuttaminen on yksi musiikin tärkeimpiä tehtäviä, ja olenkin iloinen saatuani moninaisen kuulijakunnan. Koen ehdottomana plussana eri sukupolvien kiinnostuksen myös siltä näkökannalta, että musiikkini kestää paremmin aikaa, eikä ole hetkellinen tusinatuote.

Mitä haluaisit kuulijoiden oivaltavan kuunnellessaan ”Kootut itkuvirret” albumin?

Toivon kuulijoiden oivaltavan, että kaikenlaiset tunnetilat lopulta väistyvät, eikä mikään ole pysyvää. Mikäli joku on pyöritellyt samanlaisia keloja sydänsurun ja yksinäisyyden tiimoilta, toivon biisien antavan lohtua ja voimaa. 

Sad girl -fiilistely on osa sun ilmaisua, mitä se sinulle tarkoittaa?

Itselleni se on ehkä ennen kaikkea rehellisyyttä, että voi sanoa suoraan olevansa huonolla mielellä, vähän rikki ja väsynyt. Mutta onhan melankoliassa kieltämättä oma viehätysvoimansa, ja se tuntuu olevan meille suomalaisille kansallislaji. Yritän nivoa synkistelyn vastapainoksi piristäviä elementtejä, kuten huumoria ja sisuuntumista.

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi sinua hetken?

Suomessa on tosi paljon hyviä indiemusiikin tekijöitä ja esittäjiä, jotka ovat yleisöä vailla! Monet tällaisten esiintyjien keikat ovat edullisia tai pääsymaksuttomia, joten rohkeasti vaan live-elämyksistä nauttimaan!