Duettomedia vieraili The 69 Eyesin rumpali Jussi69:n perustaman rock-baari The Riffin 10-vuotisjuhlissa. Vieraat toivotettiin tervetulleiksi alkumaljoin, ja itse Jussi69 oli paikalla tervehtimässä iloisesti jokaista juhlijaa. Ilta oli täynnä musiikkia ja upeaa tunnelmaa.
Idea kansainvälisen tason rock-henkisestä baarista syntyi Jussin vieraillessa keikkakiertueillaan eri puolilla maailmaa viihtyisissä, laajasti eri ikäpolvia ja ihmisryhmiä kiinnostavissa rock-ravintoloissa. Baaria olivat Jussi69:n kanssa perustamassa baarialan ammattilaiset Veikka Moilanen ja Oskari Kovalainen.
The Riffin sisustus huokuu rockin historiaa ja yhteisöllisyyttä. Baari on täynnä kanta-asiakkaiden lahjoittamaa rock-henkistä rekvisiittaa, joka luo ainutlaatuisen tunnelman. Seiniltä löytyy kultalevyjä, muusikoiden käyttämiä instrumentteja sekä tunnetun valokuvaajan Ville Juurikkalan vaikuttavia teoksia, jotka muodostavat oman taidegalleriansa.
Yksi erityisimmistä esineistä on edesmennyt Alexi Laihon harvinainen kitara, jonka hän lahjoitti ystävälleen Jussi69:lle ja on nyt kunniapaikalla baarin seinällä. Kiitokseksi tästä eleestä Children of Bodom sai The Riffistä oman nimikkotilansa: yksityisen takahuoneen, joka kantaa yhtyeen nimeä.

Ainutlaatuisen tunnelman lisäksi The Riff erottuu joukosta laajalla, yli 200 erilaisen juomatuotteen valikoimalla, mukaan lukien oluita, siidereitä, cocktaileja ja alkoholittomia vaihtoehtoja.
”Olemme halunneet rakentaa The Riff’stä sopivan siistin rock-henkisen baarin, jossa viihtyvät kaiken ikäiset niin rock-artistit ja -puritaanit kuin kevyemmän musiikin edustajat ja kuluttajat. Baari onkin löytänyt laajan yleisön, mistä olemme äärettömän tyytyväisiä ja kiitollisia”, summaa Jussi69.
Juhlavieraita:










Jätä kommentti