Kemijärveltä Helsinkiin muuttanut Tiina Nyyssönen tekee melodista ja rehellistä EDM-vaikutteista poppia, jossa kuuluvat lappilaiset juuret ja arjen havainnot. Artistinimellä TINA kulkeva biisintekijä puhuu nyt luomisesta, TikTokin voimasta ja siitä, miten Noitanainen yllätti myös hänet.
Miten esittelisit itsesi omin sanoin?
Olen Tiina Nyyssönen, artistinimellä TINA. Olen 28-vuotias ja kotoisin alunperin Itä-Lapista Kemijärveltä. Artistiuraa luon nyt täällä Helsingissä.
Mistä saat ideasi kappaleisiin?
Ne tulevat arkipäiväisistä tilanteista. Olen biisintekijänä melodiapainotteinen, eli saatan esimerkiksi kauppareissulla saada inspiraation. Melodian ympärille lähden sitten luomaan sanoituksia. Biisienkirjoittaminen on myös terapiaa, kun tulee tarve purkaa asioita ulos. Käytän kirjoittaessani välillä myös ajatuksenvirta -tekniikkaa, jossa kirjoitetaan 10 minuuttia putkeen kaikkea mitä mieleen tulee ilman rajoitteita.
Kappaleeni syntyvät siis monella tavalla, mutta tärkeintä on aina, että kappaleen aihe resonoi.
Millainen on kappaleittesi tekoprosessi? Onko niissä eroavaisuuksia?
Esimerkiksi uusin kappaleeni Muija skarppaa alkoi kaveriporukkani vuosien takaisesta sanonnasta. Kemijärvellä ollessani oivalsin, että lauseen ympärille voisi tehdä biisin – ja näin yhden päivän aikana syntyikin jo kappaleeseen kertosäe. Minulla on vahva panostus biisien tekemiseen, ja jatkojalostus muiden kanssa on minulle tärkeää – silloin saa pallotella ja peilailla ideoita toisen kanssa. Mielestäni näin biisi syntyy parhaiten. Nyt olemme esimerkiksi Sami “Samson” Tammisen kanssa tehneet tuotannossa yhteistyötä. On tärkeä että ideat tulevat itseltäni että musiikki varmasti kuulostaa minulta.
Mistä piirteistä musiikkisi tunnistaa?
Lappi-referenssit ovat yleisiä, eli olen ottanut osaan kappaleista mukaan murresanoja tai tuotannossa saattaa kuulua mystisiä elementtejä. Lyriikoissani on myös paljon lappilaista suorasanaisuutta.
Miten “Noitanainen” resonoi yleisön keskuudessa, onko tullut palautetta, joka todella yllätti sinut?
Palaute yllätti! Ennen julkaisua tottakai mietin että tykkääköhän kaikki tästä mutta yritin vain seisoa biisin takana ja uskoa, että kyllä se siitä lähtee. En odottanut noin isoa suosiota. Monella oli selkeästi tarve käyttää soundia ja ottaa kantaa selän takana puhumiseen.
Mistä lähti idea suomentaa biisejä TikTokissa?
Minulla on puhelimessa muistiinpano nimellä ”Tiktokideoita”, jonne kirjoitan kaikki musiikilliset ideani ylös. Käännösvideot oli yksi näistä. Sain inspiraatiota tähän ulkomaiselta tiktokkaajalta, joka kehottaaa jatkuvaan videoiden testailuun. Suomennos näytti olevan erittäin onnistunut sellainen.
Miltä on tuntunut nouseva suosiosi juuri esimerkiksi Tiktokin puolella?
On palkitsevaa nähdä, että oma työ tuottaa tulosta. Arkena teen paljon muita töitä ja aina ei saata olla inspiraatiota lähteä tekemään videoita, joten tuntuu hienolta vihdoin nähdä työn konkreettisia tuloksia.
Kuinka kauan annat kappaleen elää ennen kuin päätät että se on ”valmis”?
Se on hyvin kappalekohtaista! Esimerkiksi Muija skarppaa syntyi suhteellisen lyhyellä aikavälillä noin puolen vuoden sisällä. Se kuitenkin vaihtelee. Noitanainen kappaleen tekemisessä meni sen sijaan noin 2 vuotta. On toisaalta hyvä myös hauduttaa biisejä, niin niitä saa kunnolla viilattua.
Mikä on oudoin paikka tai tilanne, jossa olet saanut idean biisiin?
Vaikkapa kesken kaiken lenkkipolulla Kemijärvellä. Ne ovat siis useimmiten arkisia tilanteita. Olen saattanut vaikka koulussakin kesken luennon mennä vessaan kirjoittamaan idean ylös, jottei se unohtuisi.
Millaisia haaveita sinulla on musiikilliselle tulevaisuudellesi?
Debyyttialbumi on asia, jota kohti haluan nyt edetä. Toivoisin myös seuraavaksi saavani oman keikkamyyjän. Meillä on tällä hetkellä hyvä tiimi bändini ja DJ:ni kanssa mutta haluaisin laajentaa mahdollisuuksiani keikkamyynnin avulla. Tottakai oma stadionkeikkakin olisi haaveena, ja että pääsisi Suomen festareita kiertämään.
Onko tulossa keikkoja?
TINA-nimen alla ei vielä ole paljon keikkoja, kun keskityn nyt musiikin julkaisemiseen. Keikkailen tällä hetkellä sen sijaan bilebändissä solistina, jossa aloitin vuonna 2022. Kesät ovat siis menneet muun muassa hääkeikoilla. Kun on hyvä porukka, niin ei haittaa kiertää ympäri maata!
Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?
Tulen pieneltä paikkakunnalta Itä-Lapista, joten haluan muistuttaa siitä, että sellaisestakin paikasta voi ponnistaa pitkälle. Sijainti ei ole este, vaan nimenomaan vahvuus, ja piirre jolla erotut. Ei kannata piilotella itseään. Menkää unelmia kohti!

Jätä kommentti