Kansikuva: Teos: John Neumeier: Sylvia 2019
Kuva: Mirka Kleemola / Suomen Kansallisbaletti

Tanssitaiteilija Atte Kilpinen, kotoisin Turusta ja nykyään Helsingin Kansallisbaletissa työskentelevä tanssija, kertoo baletin löytämisestä lapsuudessa, monipuolisista tanssikokemuksistaan ja uran merkityksellisistä hetkistä. Hän painottaa kovaa työtä, omistautumista ja intohimoa tanssia kohtaan.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Olen Atte Kilpinen, tanssija, tanssitaiteilija. Turusta kotoisin ja muutin Helsinkiin kymmenen vuotta sitten kansallisbaletille töihin. Olen ollut myös ulkomailla, kuten Hampurissa. Tanssin siellä täällä ja tanssi on pääjuttuni, jota teen aamusta iltaan.

Miten löysit baletin ja mikä sai sinut aloittamaan?

Aloitin tanssimisen 7-vuotiaana. Musiikin tahdissa liikkuminen oli rauhoittavaa ja tykkäsin siitä lapsena. Showtanssia tanssin 14-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen valmistuin nykytanssijaksi, jota opiskelin 15-18 vuotiaana, sen jälkeen menin baletille. töihin Kaikkia tanssityylejä on tullut tanssittua.

Onko sinulla erityisiä mentoreita tai idoleita jotka ovat vaikuttaneet uraasi?

Kaikenlaiset opettajat ja tanssiystävät ovat olleet isoimpia inspiraation lähteitä.

Millaisia neuvoja annat nuorille jotka haaveilevat balettitanssijan urasta?

Kannattaa tanssia mahdollisimman paljon. Tanssijan ammattiin pääsemiseen ei ole helppoa tietä, eikä se tapahdu sormia napsauttamalla, vaan vaatii paljon vaivaa ja töitä. Se on sen arvoista kun jaksaa treenata ja yrittää. Jos oikeasti sitä haluaa niin laittaa siihen kaikki paukut, täten kaikki on mahdollista. Nykyään haetaan paljon helppoja voittoja, mutta kova työ on kaiken takana. Pitää nauttia siitä itse työnteosta ja treenauksesta, sillä se on kaiken a ja o. 

Mitkä ovat urallasi merkittäviä hetkiä?

Lavalla oleminen kun pääsee yleisön eteen näyttämölle. Se on uran parasta antia. Vaikka palkintoja, tunnustuksia ja hienoja rooleja tulee, on se lavalla oleminen paras juttu omassa työssä. 

Miten kuvailisit omaa työskentelytyyliäsi?

Tanssissa on paljon työtä, harjoitellaan askeleet ja tehdään esityksiä. Jos tehdään koreografiaa haetaan ja tutkitaan liikettä. Aina jokainen produktio on täysin erityylinen. Vaikka onkin se oma lähestymistapa niin ei tule tylsää, sillä aina löytyy uusia juttuja ja mahdollisuuksia. 

Jos saisit tanssia minkä tahansa roolin, tuleeko sellaista mieleen?

 
Ei tule mieleen, en oikeastaan ajattele rooleittain. Teen vaan juttuja ja omia koreografioita joissa on vapaat kädet tehdä just sitä mitä haluaa ja se on itsestä kiinni.

Oopperalla tulee tanssittua kaikkia kivoja rooleja ja teoksia. Enää ei tule mieleen unelmarooleja, vaan tykkään tanssia mahdollisimman paljon!

Nyt esimerkiksi uusimman teoksen Kreutzersonaatin ensi-ilta oli Oulussa kesäkuussa ja teimme kesällä kolme näytöstä. Nyt valmistaudumme 1.10. olevaan Tanssin Talon näytökseen ja siitä alkavaa Suomen kiertuetta kohti. Mukana kiertueella on lisäkseni Heidi Salminen, Johan Pakkanen, sekä Frans Valkama. On kiva että pääsee toteuttamaan täysin omaa taiteellista näkemystä ja lähteä kiertueelle esiintymään isoilla lavoilla ja monissa kaupungeissa. Minulle on tärkeää viedä tanssia muuallekin kuin vain pääkaupunkiseudulle. 

Mitä asioita yleisö ei välttämättä näe baletin tekemisessä?

Yleisö näkee oikeastaan vain valmiin ja harjoitellun osion miljoonien työtuntien jälkeen. Yleisölle kuuluu se mikä on näyttämöllä viimeisteltynä. Joskus teosprosesseja on avattu enemmän, mutta teosta vain katsoessa on kuratoitu tarkkaan mitä yleisö näkee. 

Miten valmistaudut esityksiin, sekä henkisesti että fyysisesti?

Projektikohtaisesti. Esityspäivänä on tarkat rutiinit, ruokavalio ja lepo, jotta on parhaimmillaan illalla. 

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Vähemmän vihaa, enemmän rakkautta.