Loimaalainen duo Lehmus tekee ajatonta ja samaistuttavaa iskelmäpoppia, jossa yhdistyvät maanläheisyys, energia ja vahva ystävyys. Haastattelussa he kertovat musiikistaan, inspiraatioistaan ja uusimmasta kappaleestaan Ei kiitos.

Miten esittelisitte itsenne omin sanoin?

Olemme kaksi loimaalaista naista, jotka säveltävät ja sanoittavat omaa kotimaista iskelmäpop-musiikkiaan. Julkaisemme omaa musiikkiamme ja esiinnymme monenlaisissa keikkapaikoissa. Musiikkimme on ajatonta, maanläheistä, helposti lähestyttävää sekä samaistuttavaa. Laulamme yhdessä, erikseen ja stemmaillen. Olemme energinen duo, joka työskentelee ahkerasti sen eteen, että saisimme musiikkiamme kuuluviin laajemmalle yleisölle. 

Mistä Lehmus sai alkunsa?

Löysimme toisemme vuonna 2020 yhteisestä teatteriprojektista. Emme tunteneet toisiamme, vaikka olemme molemmat kotoisin samalta pieneltä paikkakunnalta Loimaalta. (Tämä on harvinaista :)) Etsimme molemmat luotettavaa keikkaparia. Meillä synkkasi heti alusta asti ja koimme, että tulevaisuuden haaveet olivat samankaltaisia musiikin tekemisen ja esittämisen suhteen. Halusimme panostaa musiikkiimme, ja haaveilimme että musiikin tekemisestä ja esittämisestä voisi tulla meidän kokopäivätyö. Aluksi tosiaan ajatuksena oli cover -keikkailu, mutta hyvin nopeasti huomasimme, että molemmat teemme biisejä itse ja niitä oli molemmilla varastossa paljon. Lähdimme etsimään yhteistä musiikillista maastoa omista demoistamme ja siitä lähti liikkeelle yhteinen musiikintekoprosessi, joka jatkuu edelleen. Lehmuksen nimi tulee paitsi meidän sukunimistämme, se myös kuvastaa meitä ja musiikkiamme, koska meille toiminnan pohjana on kasvu ja sen arvostaminen sekä olemme ylpeitä luonnonläheisistä maalaiskaupunkijuuristamme. 

Mikä yhdistää teitä yhtyeenä musiikin lisäksi?

Vahva ystävyys, ja halu kehittyä artistina. Unelmoimme molemmat isosti ja häpeilemättä. 

Loimaalainen maalaiskaupunkitausta, jolloin ymmärrämme toisiamme sen pohjalta paremmin. Taustoissamme on paljon yhteneväisiä asioita, kuten Lounais-Englannissa asuminen. Mielenkiinnon kohteemme ovat olleet hyvinkin samanlaisia, kuten astrologia, joka oli ensimmäisiä asioita, mistä tajusimme, että se kiinnostaa meitä molempia valtavasti. Siitä alkaen on tullut lukemattomia muitakin yhtymäkohtia, joista osa yllättää ja jopa naurattaa meitä edelleenkin.  

Juttelemme paljon ja käymme syvällisiä keskusteluja, vaikka myöskin samankaltainen huumorintaju yhdistää meitä. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti. 🙂 

Henkilökohtainen kasvu on molemmille tärkeä asia. Olemme molemmat käyneet Lehmuksen aikana läpi valtavaa henkilökohtaista muutosprosessia, joka on kasvattanut meitä yksilöinä ja hitsannut meitä yhteen. Tuemme ja kannustamme toisiamme vahvasti. 

Miten kuvailisitte musiikkianne sellaiselle, joka ei ole sitä aikaisemmin vielä kuunnellut?

Meidän musiikki on tunnelmaltaan kevyttä ja raikasta, jota voi kuunnella missä tilanteissa vaan. Sanoitukset ovat meille lauluntekijöinä isossa roolissa, ja meidän biiseissä kuuluu elettyä ja koettua elämää sen kaikissa väreissä, iloissa ja suruissa. Sanoituksissa tuomme esiin meidän erilaisia puolia, kuten herkkyys ja syvällisyys tai toisaalta huumori ja positiivinen asenne. Laulusoundissa kuuluu jotain vanhaa tuttua sekä uutta ja freesiä samaan aikaan. 

Jos yhtyeenne olisi asia tai väri, mikä se olisi?

Vihreän sävyt ja tietysti Lehmus-puu 🙂

Mistä ammennatte inspiraatiota kappaleidenne sanoituksiin ja tunnelmaan?

Sanoitukset ammentavat inspiraatiota elämästä yleisesti, ympärillä olevien ihmisten kokemuksista sekä maailmasta. Sanoitukset kumpuavat milloin mistäkin asiasta ja mikä tuntuu siinä hetkessä niin tärkeältä, että se täytyy saada sanoiksi ja säveliksi paperille. 

Tunnelmat saavat inspiraationsa hyvin pitkälti biisin tekstistä ja sen aihealueesta. Meillä on aina jokin aihio, tilanne, kokemus, lause yms., josta tunnelma lähtee muotoutumaan luontevasti. Biisi muotoutuu sen mukaan, mitä tunnelmaa ja sanomaa haluamme sillä hetkellä välittää. 

Millainen on ollut mieleenpainuvin hetki urallanne tähän mennessä?

Ensimmäisen sinkun Se jota kaipaan julkaisuhetki keskiyöllä 29.1.2021, kun molemmat odottivat jännittyneinä kodeissaan sitä, että oma biisi tulee striimipalveluihin näkyviin. WhatsAppi kävi kuumana keskiyöllä 😀 

Miten kuvailisitte uusinta kappalettanne?

Ei kiitos -biisi on Lehmuksen uusi tuleminen duona. Se aloittaa meidän musiikkiuralla aivan uuden aikakauden ja on siksi myös toinen meille mieleenpainuva ja käänteentekevä hetki.

Kappaleen sanoituksissa on kiteytetty tämän ajan suorituskulttuurin henkeä ja kiirettä sekä miten sen kaiken keskellä pystyy vetämään omat rajat ja sanomaan Ei, kun siltä oikeasti tuntuu ja niin haluaisi tehdä. Biisissä on vakava aihe, mutta siinäkin on kaksi puolta: on se kiire, jossa itselleen pystyy vielä nauramaan ja ottamaan asian huumorilla, mutta toinen vakavampi puoli on se, missä ihminen ei löydä enää ulos tilanteestaan, eikä näe valoa tai ratkaisuja. Nämä vakavammat tilanteet voivat johtaa esimerkiksi työuupumukseen, stressiin tai masennukseen. Haluamme biisillä nostaa esiin tätä yhteiskunnallista ilmiötä, jotta sitä voitaisiin pohtia enemmän. 

Pekka Rajamäki (Pommisuoja Music Productions) sai kiinni meidän ajatuksista biisin suhteen heti ensimmäisestä demoversiosta lähtien ja ymmärsi sekä kuuli, millainen taustatuotanto sopisi tähän biisiin Lehmukselle juuri nyt. Biisin tunnelma on maalaishenkinen, ajaton, menevä, sielukas – juuri meille sopiva. 

Mikä oli suurin inspiraatio uuden kappaleen taustalla?

Ajankuvan luonnehdinta, jota pohdimme paljon keskenämme ja siitä syntyi inspiraatio tehdä Ei kiitos -biisi. 

Onko teillä musiikillisia esikuvia tai artisteja, jotka ovat erityisesti vaikuttaneet teihin?

Lukuisia. Olemme molemmat olleet hyvin vaikuttuneita aina vahvoista naislaulajista ympäri maailman. Olemme saaneet vaikutteita monista eri musiikkigenreistä, joista yhteisinä mainittakoon päällimmäisinä 90spop (olemme molemmat ysärilapsia), iskelmä (Anna Eriksson, Suvi Teräsniska, Kaija Koo, Laura Voutilainen, Samuli Edelmann, Agents), maailmanluokan balladilaulajat kuten Whitney Houston ja Celine Dion, Motown (erityisesti Aretha Franklin), soul ja r’n’b (erityisesti Alicia Keys). Kotimaisesta popista voisi mainita Yonan.  Elokuvamusiikki kiehtoo meitä molempia.

Sannalle tärkeitä esikuvia ovat olleet myös Alanis Morrissette, Roxette, Cranberries, Katie Tunstall, Adele, Joss Stone, Egotrippi, Sir Elwoodin Hiljaiset värit, Norah Jones. Mekku on kuunnellut ainakin ABBAA, J. Karjalaista, Miriam Makebaa, Ray Charlesia, Janis Ian, Robbie Williamsia ja Coldplayta. 

Mitä haluaisitte sanoa, jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Yksi neuvo, mikä on tullut vastaan somessa ja jäänyt mieleen, jonka voisi sanoa koko maailmalle, on se, että 100 vuoden päästä joku asuu sun talossa ja esi-isiä muistellaan harvemmin. Joten älä jää murehtimaan pieniä asioita, vaan nauti täysillä ajasta ja ihmisistä, jotka sulla on nyt. Elä omannäköistä elämää ja tee siitä sulle merkityksellinen samalla arvostaen ja kunnioittaen toisten elämää. 

Jätä kommentti