Imatran ja Lappeenrannan rajamailla vaikuttava Jorma Mattila & Ulkopuoliset tekee melankolista, mutta rouheasti rullaavaa indie-rokkia, jossa kuuluu yhtä lailla punkin särmä, metallin paino kuin kitararockin kaiho. Haastattelussa sukellamme yhtyeen syntytarinaan, Imatran merkitykseen ja siihen, miksi kulttuuri on salmaria tärkeämpää.

Miten esittelisit itsenne omin sanoin?

Tykkäämme ajatella, että Jorma Mattila & Ulkopuoliset esittää omalaatuista ja omaehtoista, melankolista rokkia, jossa on vaikutteita vähän sieltä sun täältä. Ehkä jollain tapaa mahdumme indie-rockin raameihin. Vaikutteita on niin punkista, metallista kuin kitararockistakin.

Vaikka radioissa on silloin tällöin soitukin, ja jopa jollekin soittolistallekin päästy, ei ehkä ihan kuitenkaan olla mainstreamissa. Vielä ei Suomipop soita Sannin ja Rampampaan ja Arttu Wiskarin välissä, eikä Radio Rockilla Nikula noteeraa. Mutta jossain siellä indien ja mainstreamin häilyväisen rajapinnan alla Jorma aika ajoin ilmiintyy.

Mistä saitte idean perustaa bändinne?

Useimmat meistä ovat soitelleet eri bändeissä vuosikymmeniä. Pienemmällä porukalla jyskytettiin punkkia, ja kun Jonna löytyi perinteisen ”päiväkahviseurailmoituksen” myötä mukaan porukkaan, kirkastui samalla uudenlainen visio ja tietty musiikillinen suunta.

Hiukan myöhemmin kokoonpano tuli ikään kuin täyteen rumpali Nikon ja lead-kitaristi Sepon myötä. Tuli taitoa, tekemisen meininkiä ja tuli näkemystä. Jorma niin sanotusti jormaantui ja löysi oman tapansa tehdä ja esittää musiikkia.

Millainen on ollut Illuusion mestari biisin tekoprosessi?

Biisi syntyi sillä tavalla perinteisesti, että aluksi oli raakile, joka etsi vielä suuntaansa. Tarvittiin visio, jota itse Jorma Mattila kävi etsimässä Prahasta asti. Palattuaan tuosta upeasta kaupungista, kohtasi Jorma kouriintuntuvana Suomen ja Imatran kevään koleuden ja harmauden räntäsateisessa huhtikuun illassa.

Samaan aikaan iltapäivälehdet huusivat jälleen kerran Suomea maailman onnellisimpana maana. Jormalla oli nyt tuoretta vertailukohtaa, ja jokin tässä suitseessa särähti korvaan. Riimi ja riffi kerrallaan raakile paahdettiin rapeaksi. Treeniksellä pötkelö sitten jalostettiin Jorma-shakerin läpi nykyisen kaltaiseksi elintarvikkeeksi.

Miten kuvailisitte juuri julkaistua Illuusion mestari biisiä?

Kappale on kunnianosoitus Suomelle ja suomalaisuudelle, mutta niin että myös kolikon kääntöpuoli tulee vahvasti esiin. Ehkä se kertoo suomalaisen kyvystä osata nauraa itselleen; olla ottamatta itseään liian vakavasti. Tämä kaikki puettuna raskaahkon ja tarttuvan kompin, riffittelyn ja leadin alle, vahvalla melankolian ja mustan huumorin sävyttämällä tulkinnalla. Kappaleesta tehty musiikkivideo avaa aika osuvasti, mistä biisissä oikein on kyse.

Millainen on yleensä studiopäivä ja mitä kaikkea siihen kuuluu?

Usein studiopäivän aikana keskitymme yhteen instrumenttiin kerrallaan. Niko yleensä aloittaa, ja usein rumpuraidat onkin varsin nopeasti purkitettu. Sellaista se on, kun on asiansa osaava mies kapulain varressa.

Yleensä rumpupäivää seuraa bassopäivä ja Vesku päästetään irti. Nopeasti myös nelikielinen on taltioitu. Kitaroita saatetaan joskus hinkata parinkin päivän ajan, ja kun kaikki muu on narulla, alamme sitten keskittyä Jonnaan ja päälauluihin. Yleensä studiosession päätteeksi, kun kaikki taustalaulutkin on äänitetty, toteutamme sitten vielä niitä hiukan älyttömämpiä ideoita, kuten Vanin käynnistysäänien tallentamista.

Studiolla Jorma on suoraviivainen ja rivakka, jopa päämäärätietoinen. Menemme hyvin treenanneina. Koko poppoon ei tarvitse olla paikalla jatkuvasti, mutta harvoin kenenkään on tarvinnut yksikseen suorittaa. Aina siellä vähintään kollega pari on ollut tukijoukkona.

Olemme tykästyneet Imatran Studio Kumaan ja sen isännän Valtteri Backmanin preesensiin ja työnjälkeen. Valtteri tuntee meidät, ymmärtää musiikkimme ytimen ja tietää miten Jormaa pitää käsitellä.

Julkaisitte vuosina 2022–2024 kolme EP:tä melko tiiviillä tahdilla. Miten bändin soundi ja tyyli ovat kehittyneet näiden julkaisujen välillä?

Jokaisen julkaisun jälkeen on hetken vallinnut olotila, jossa olemme uskotelleet itsellemme tehneemme aivan käsittämättömän kovan EP:n.

Ajan kanssa kappaleista ja toteutuksesta alkaa sitten löytää aukkoja ja puutteita. Mutta kyllä meillä on yhä näitä ensimmäisen EP:nkin kappaleita setissä, sillä ovathan ne joka tapauksessa hyviä biisejä. Muutamia pieniä juttuja olisi kenties voinut tehdä eri lailla.

Jorman mentaliteetti on se, että uuden biisin tulisi aina olla parasta mahdollista Jormaa. Ei ole syytä mennä kehityksessä taaksepäin.

Imatrankoski EP ilmentää vahvaa kotiseuturakkautta. Miten Imatra on vaikuttanut bändin musiikkiin ja identiteettiin?

Pikkukylä, jolle viimeistään rajojen sulkeminen on tuntunut melkein kuoliniskulta. Yrityksiä katuu, taloja rapistuu ja ihmisiä kuolee pystyyn.

Imatralaisessa mentaliteetissa on jotain ihan omaansa; toisaalta Imatralla kohtaa myös egoja, joiden mittasuhteita mikään järkiseikka ei selitä. Se on ristiriitojen kaupunki, jossa puskaradio kuiskii ehtimiseen mitä käsittämättömimpiä juoruja. Toisaalta Imatralla on verrattoman upeaa luontoa ja totta kai myös niitä hienoja ihmisiä. Se on vireä kulttuurikaupunki josta tulee paljon hienoa taidetta ja useita upeita, omalaatuisia bändejä.

Usein siellä ei kuitenkaan ole oikein mitään. Tyhjät kadut ja autiot lähiöt ruokkivat osaltaan tällaista melankolista rokkipumppua. Voisi sanoa että meillä on Imatraan viha-rakkaussuhde.

Nykyäänhän suurin osa meistä pitää majaansa Lappeenrannan puolella, mutta tykkäämme puhua imatralaisesta tai imatralais-lappeenrantalaisesta…

Tekisi mieli sanoa, ettei Imatrassa mitään vikaa ole, mutta se ei olisi aivan rehellistä. Olemmeko ylpeitä imatralaisuudestamme? No, imatralaisuus on kuitenkin osa meitä, osa Jorman soundia.

Mikä biisi olisi sellainen joka kannattaisi kuunnella, jos ei ole aiemmin teidän musiikkianne kuunnellut?

Kannattaa kuunnella Illuusion mestari ja kontrastin vuoksi lohduton valssi nimeltä Maailman viimeinen laulu. Ekalta Nimetön EP:ltä löytyy Negatiivinen, joka edustaa myös vähän hitaampaa poljentoa.

Suoraviivaisempaa rokkijormaa kuvaavat parhaiten ehkä Hei haloo (Imatrankoski EP) sekä Karonkka EP:n avausralli Ristiriita.

Ja sitten tietysti Imatrankoski, joka edelleen lienee se kaikkein tunnetuin tekeleemme.

Näillä lähtisimme liikkeelle.

Debyyttialbuminne on tulossa vuonna 2026. Onko albumilla punainen lanka tai teema, joka yhdistää kappaleita?

Meillä on kappaleet yhtä studiosetillistä vaille. Tosin nämä puuttuvat kipaleet alkavat nekin olla jo aika lailla valmiina, joten odottelevat lähinnä taltioimistaan. Tässä pyörässä on yllättävän monta liikkuvaa osaa, joista finanssipuoli ei ole vähäpätöisin.

Punainen lanka pysyy varmasti halki albumimitan, sillä Jormalla on kyky saada varsin erilaisetkin biisit kuulostamaan juuri meiltä.

Temaattisesti albumi tulee kai aika vahvasti heijastamaan nykyistä ajankuvaa. Maailma ei tunnu menevän ainakaan parempaan suuntaan ja ihmisillä on vaikeaa. Mutta ehkä pystymme kappaleillamme tarjoamaan edes hiukan vertaistukea ja samastumispintaa.

Mitä haluaisitte sanoa, jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Kuluttakaa kulttuuria, sillä se jos jokin on uusiutuva luonnonvara. Olkaa avoimia ja antakaa mahdollisuuksia ja aikaa. Maailma on nykyään sen verran synkkä paikka, että mikäli lohtua, samastumispintaa ja vertaistukea on jostain kaivettavissa, ei kynttilää kannata pitää vakan alla.

Kun sota, väkivalta, ahneus ja vastakkainasettelu repivät valta- ja kansakuntia rikki, on musiikilla ja kulttuurilla voima yhdistää, yli rajojen ja yli äärien.

Tai sama Jorman tapaan tiivistettynä:
”Pitäskö ottaa salmarit?”