Kylmää Turkua edustavien MC Kajon sekä MC Jalopenan ensimmäinen yhteinen EP ”Luoja tietää” julkaistiin tänään 24.10.2025. Haastattelussa MC Kajo kertoo, miten idea yhteisestä EP:stä syntyi ja millaisia teemoja siinä käsitellään.
Miten esittelisit itsesi omin sanoin?
Oon MC Kajo, Kaarinasta kotoisin ja nykyisin Kylmä Turku-kollektiivin onnellinen jäsen. Mut tunnetaan parhaiten freestyle battle-meiningeistä kolminkertaisena suomenmestarina ja tän EP: jälkeen toivottavasti paremmin myös musiikistani!
Mistä syntyi idea tehdä yhteinen EP MC Jalopenan kanssa?
Ollaan Jalopenan kanssa samoilla huudeilla pyöritty lapsesta saakka eli Kaarinan Hovirinnassa tarkemmin sanoen. Pena on myös mun parhaita frendejä, joten yhteistyö oli varsin luonnollinen kuvio.
Miten REKS päätyi mukaan projektiin, ja millainen yhteistyö hänen kanssaan oli?
Homma lähti siitä, kun Jalopena teki aiemmin jo yhteisbiisin Reksin kanssa, jonka seurauksena päädyttiin buukkaamaan hänet Turkuun keikalle kahteen otteeseen. Reksin tokan Turku-keikan yhteydessä piipahdettiin sitten paikallisella Ysist Viiteen-studiolla ja pistettiin biisi purkkiin.
Puhun varmaan kaikkien meidän puolesta kun sanon, että yhteistyö Reksin kanssa oli just niitä hetkiä elämässä, kun pääsee toteuttamaan unelmiaan. Hieno mies kaikin puolin ja koin ite tosi tärkeenä myös kaikki häneltä saadut vinkit inspiraatiosta puhumattakaan!
EP:llä kuuluu vaikutteita 2000-luvun alun suomiräpistä: mitkä artistit tai levyt inspiroivat sua erityisesti?
EP:tä tehdessä en ainakaan tietoisesti ottanut vaikutteita mistään, mutta biisejä kuunnellessa vain tajusi, että tässä vahva 2000-luvun alun kaiku.
Junnuna kun elin tota aikaa kuuntelin tietty kaiken mahdollisen, mitä silloin oli. Mainitaan nyt ainakin Fintelligens, Avain, Kapasiteettiyksikkö, Ritarikunta, Tulenkantajat, Sere, Flegmaatikot, Serkkupojat, Skandaali, Ezkimo ja tietty Olari-räppi. Lista on pitkä…
Onko joku EP:n biiseistä sellainen, jonka toivoisit jäävän elämään vielä vuosien päästä? Miksi?
Tottakai toivoisin, että ne kaikki jäisivät elämään. Jos yksi on pakko valita, on sen oltava nimikkobiisi Luoja tietää, koska siinä tiivistyy musta eniten ton EP:n sanoma ja siinä ollaan musta muutenkin aika elämän perusasioiden äärellä.
Mainitsit toivon ja itsensä tutkiskelun: millaisia asioita toivoisit kuulijan pohtivan kuunnellessaan tätä EP:tä?
Kukin kuulee musiikin lopulta aina henkilökohtaisesti ja niin sen pitääkin olla. Itse näen, että EP:llä pyritään irtaantumaan negatiivisista ajatuksista, elintavoista ja myös ihmisistä, vaikka se välillä on vaikeaa.
Kääntöpuolena tietysti oppia arvostamaan entistäkin enemmän vaikka sellaisia asioita kuin perhe, ystävät, terveys jne.
Onko tulevaisuudessa luvassa lisää yhteisprojekteja Mc Jalopenan kanssa?
Aivan varmasti ja Pena on luvannut fiitata jo mun tulevalla soolo EP:llä! On meillä yhteisalbumikin ollut jo puheissa.
Mitä palautetta olet saanut jo julkaistuista biiseistä, ja onko jokin kommentti jäänyt erityisesti mieleen?
Sydäntälämmittävimmän kommentin on oltava se, kun yksi meidän frendi kuunteli EP:n ja sanoi, että tästä tulee vähän Punainen Tiili mieleen.
Kenet haluaisit ehdottomasti fiittiin tulevaisuudessa: realismia tai villejä haaveita?
Jos nyt Suomessa kuitenkin pysytään, niin ainakin Cheekin, Elan, Masan, Kuben ja Lukas Leonin kanssa ois hullua päästä työskentelemään.
Mitä haluaisit sanoa, jos koko maailma kuuntelisi hetken?
Free Palestine!

Jätä kommentti