Pitkän linjan rocklaulaja, lauluntekijä ja kitaristi Minna Ora on kulkenut lähes neljä vuosikymmentä musiikin polkua. Haastattelussa kävimme läpi Minnan soolouraa, luomisprosessia ja siitä, miten musiikista on tullut hänelle sekä henkireikä että elämän tarkoitus.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Olen pitkän linjan rocklaulaja, lauluntekijä ja kitaristi Perttelistä. Tein jo ihan pienenä 5-vuotiaana tyttönä omia kappaleita, joita esitin pianolla ja yhdellä sormella soittaen. Sanat tulivat lennossa eli laulujen tekeminen on minulla ollut verenperintönä jo ihan pienestä asti. Seuraavaksi isä osti minulle akustisen kitaran, jonka soittoa opiskelin musiikkiopistossa nelisen vuotta, mutta musiikin teoria ei ollut minulle helppoa eikä mieleistä, ja siksi lopetin teini-iässä kitaratunnit. Sitten pääsin laulamaan 15-vuotiaana luokkakavereideni yhtyeeseen, eka keikka heitettiin tammikuussa 1986 ja sillä tiellä olen edelleen. Ensi vuonna siis tulee 40 vuotta tien päällä muusikkona. Teen musiikkia korvakuulolla, en ole siis mestari nuottien lukija. Rakastan käydä keikoilla ja tehdä omaa musiikkia, ilman sitä olisin tyhjä kuori. Se on osa minuutta. Olen rocklaulaja henkeen ja vereen, mutta iän karttuessa laulutekniikkani on muuttunut pehmeämmäksi ja tummanpuhuvaksi.

Miten soolourasi musiikki eroaa aiemmasta rock-urastasi soundin, sisällön tai energian puolesta?

Soolourani biisit ovat täysin eri planeetalta, kuin mitä olen ennen säveltänyt tai esittänyt. Raaka rocksoundi on muuttunut mystiseksi tulkinnaksi niin laulullisesti kuin sävellyksellisestikin. Ei tarvii näissä vetää korkealta ja kovaa vaan olen alkanut löytää myös sen tumman soundin itsestäni, jota myös rakastan korkealta laulamisen lisäksi. Pohjalla on kuitenkin pieni sävy rockista ja roots-musasta. Jos ennen olen laulanut rockbändieni kanssa enemmän sellaista suorempaa rockia, niin soolobiisit eivät ole enää sitä. Tarinallisesti soolokappaleet ovat hyvin omakohtaisia ja erittäin syviä tekstejä. Aikaisemmissa jutuissani on ollut suoraviivaisempaa rocklyriikkaa. Energialtaan nämä biisit ovat hyvin lähellä kuulijan ja esittäjän ihoa. Moni voi samaistua vahvoihin tarinoihin ja tulkintoihin. Tällä kertaa myös teen kappaleeni aina kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi. Olen monesti ollut tilanteessa, että olen joutunut miettimään kummalla kielellä olisi parasta tehdä, joten päätin nyt tehdä molemmilla. Teen  biisit ensin suomeksi, ja sen jälkeen luottokääntäjäni Tuulia VIhanto on onnistunut luomaan teksteihini suorat käännökset, jotka ovat istuneet suuhuni täydellisesti. Ei nimittäin ole helppoa luoda täydellistä suoraa käännöstä, joka on vielä kauniisti laulettavaa.

Teet kaiken itse: sävellys, sanoitus, sovitus, äänitys ja tuotanto. Miltä tuntuu tehdä koko luova prosessi yksin?

Itse asiassa en tee kaikkea yksin. Minulla on ollut äärimmäisen hyvä onni löytää upeat luottosoittajat mun ympärille. Me ollaan vähän kuin bändi, vaikka mä luotsaan tätä juttua, mutta ollaan opittu tekemään töitä upealla tavalla yhdessä. Yksin tietysti olen vastuussa tästä kaikesta, koska tuotan tämän musiikin oman levy-yhtiöni kautta ja soolonimellä tietysti seison biisieni takan yksin. Mä teen tietysti lopulliset päätökset itse liittyen kaikkeen, mutta tähän asti kaikki on sujunut varsin hauskasti ja mukavasti luottotyyppieni kanssa. Ja biisien sovitus on aina meidän kaikkien yhteinen, jokainen tuo oman äänensä biiseihini ja tämä on yhteistyötä. Ja tila on vapaa fiilistellä ja luoda omaa myös muilla, ei vain minulla. Jos toisen tarjoama idea kuulostaa hyvältä, niin mä ostan sen!

Onko sinulla tiettyjä tapoja, jotka auttavat sinua pääsemään luovaan tilaan?

Ensinnäkin mun tarvitsee olla yksin ja rauhassa. Biisin aihe voi ajatuksen tasolla pyöriä mielessä jo pitkäänkin, mutta sitten kun tulee se fiilis et nyt vois jotain saada sävellettyä niin menen yksin omaan tilaani ja alan säveltää biisiä kitaralla rämpytellen ja melodiaa ja laulutyyliä hakien. Yleensä tämä oma tila on mun kotini yläkerrassa oleva äänitysstudio “Hippivintti”. Avaan äänityslaitteiston ja alan vaan demottaa. Lyriikaa tulee useasti samalla jo jonkin verran, mutta se sinetöityy yleensä valmiiksi asti kun lähden seuraavina päivinä lenkille koirani kanssa metsään. Siellä laulan mielessäni biisiä ja lauseita alkaa virrata. Kirjoitan niitä puhelimeeni muistiin ja kun palaan lenkiltä, painun taas studioon ja fiksaan lyriikan valmiiksi. Luonto on mun luova tila, joka viimeistelee sävellyksen. Ainoastaan yhden kerran lyriikka on tullut kuin tyhjästä. 2013 ajoin poikani kanssa kaupunkiin ja yhtäkkiä sanoja vain alkoi virrata päähäni ja oli pakko pysähtyä kirjoittamaan ne muistiin. Kun pääsin kotiin, kaivoin pöytälaatikosta vanhan sävelmän, ja tämä lyriikka istui siihen täydellisesti. Äänitin sen ja kuuntelin, että mitä tuli tehtyä. Silloin tajusin, että kappale kertoi syöpään kuihtuvasta ihmisestä, ja olin laittanut itseni tarinankertojaksi. Tämä oli enne, koska sairastuin tästä kahden viikon päästä aggressiiviseen rintasyöpään. Silloin päätin, jos tästä selviän niin haluan aloittaa soolouran, ja tämä “Tuli”-niminen biisi olisi varmasti kappale, jonka julkaisisin. Lopulta julkaisin tämän Tulen vuonna 2022 kolmantena soolosinkkunani. Eli välillä säveltämällä sävellän ja välillä käy näin, että biisi vain annetaan mulle jostain. Musta tuntuu, että olen vain kanava näille tarinoille ja biiseille, mutta minulla on hurja tarve ja halu tehdä tarinani valmiiksi ja antaa niille mahdollisuus lentää sinne minne niiden kuuluu. Aika spookia, eikö?

Millaisia teknisiä haasteita olet kohdannut tuottaessasi musiikkia itse  ja miten olet ne ratkaissut?

Oikeastaan kaikki on rullannut suhteellisen vaivattomasti. Ehkä haastavin juttu oli aluksi se, että miten saan äänitettyä kaikki vaativammat soittimet, kuten esimerkiksi rummut, omassa studiossani, koska se ei ole ihan perinteinen monen äänityshuoneen tila. Kämy Kämäräinen lähti mukaan soittamaan rumpuja mun biiseihin, ja sekin asia järjestyi hienosti. Hänellä on oma studio (Pop-rumpalin Paja), jossa hän äänittää mulle rumpu- ja perkussioraidat ja lähettää ne mulle netin välityksellä. Mä sitten vain liitän ne mun äänityssessioon, ja taas biisin kehittely jatkuu mun studiossa, jossa jatkamme muiden soittimien ja laulujen parissa. Ainoa asia, jota en voi tehdä – enkä osaakaan – on miksaus ja masterointi. Kun saamme biisin täysin valmiiksi, menen E-Studiolle Petri Majurin luo, ja hän luo biisistä hiotun timantin, kun miksaa soundit kohdilleen ja masteroi lopputuloksen. 

Millaisia tarinoita tai tunnelmia haluat välittää kuulijoille kappaleillasi?

Laulujeni tarinat, joita olen kirjoittanut, ovat kaikki omakohtaisia tarinoita ja tapahtumia, ihan kuin kirjoittaisin päiväkirjaa. Haluan antaa kuulijalle kappaleeseeni tartuntapintaa, niin että jokainen voi samastua lyriikoihin omilla kokemuksillaan. Jokainen tietysti kokee ne omalla tavallaan, mutta haluan antaa niissä palasen itsestäni. Nyt ensimmäistä kertaa 55 ikävuosieni aikana kerron rohkeasti tarinoita, jotka kuulostavat minulta, ja seison niiden takana sataprosenttisesti. Haluan luoda tarinoita, jotka ovat vahvoja ja tunteita herättäviä. Ja yksi asia, jonka päätin alussa kun aloin yksi biisi kerrallaan julkaista soolomusiikkiani oli se, että jokainen kappale kantaa luonnonvoiman nimeä. Saaga koostuu näistä biiseistä: Metsä, Meri, Tuli, Tuuli, Myrsky, Viima ja nyt juuri julkaistu Kallio. Kun saan kasaan levyllisen materiaalia, haluan julkaista kokopitkän levyn vinyylinä.

Miten englanninkielinen ilmaisu eroaa sinulle suomalaisena artistina, onko jokin tunne tai aihe helpompi käsitellä tietyllä kielellä?

Moni sanoo, että musiikin kieli on englanti, mutta omaan suuhun kyllä maistuu hyvältä kumpikin kieli. Ehkä kuitenkin suomalaisena pystyn menemään enemmän suomenkielisen lyriikan sisään. Teen lyriikat aina ensin suomeksi, koska en ole englannissa niin hyvä, että voisin tehdä lyriikoita sillä kielellä. Kun olen saanut suomalaiset sanat valmiiksi, Tuulia Vihanto tekee niistä englanninkielisen käännöksen. Hän myös koutsaa mua ääntämisissä, kun alan äänittää lauluja, ja niitä hiotaan sitten kunnolla. 

Sinulla on pitkä ura, miten aiemmat elämänkokemuksesi, ovat muokanneet musiikkiasi ja taiteilijuuttasi?

Olen kokenut elämässäni paljon rankkoja juttuja. Takana on useita raskaita vaiheita, ja olen ottanut niitä käsiteltäväkseni rohkeasti näissä omissa soolobiiseissäni. Aiheina on ollut mm. irtipäästäminen kuoleman edessä (Tuli), mielenterveys ja masennus (Viima), vallan väärinkäyttö (Myrsky), vastoinkäymiset ja elämän särkyminen (Tuuli).

Mutta tottakai elämäni on ollut myös täynnä kauneutta, hauskuutta ja ihania asioita rankkojen aikojen lisäksi. Luonnon ja ihmisen yhteys (Metsä), rakastuminen (Meri), rakastaminen (Kallio). Kiitän näistä kaikista vaikeistakin ajoista elämässäni, koska ne ovat kasvattaneet minut juuri tällaiseksi kuin nyt olen, ja ne ovat opettaneet niin paljon elämästä ja siitä mikä on tärkeää. Ilman niitä en myöskään osaisi nykyään tehdä näin vahvoja lauluja, joista olen niin älyttömän ylpeä ja onnellinen. Kaikki biisit ovat jälkeläisiäni, joita jokaista rakastan syvästi. Mutta tiedostan olevani vain kanava musiikille: kun biisi on valmis, en voi millään käsittää, että me ihan itse pienin kätösin ollaan saatu niistä niin upeita teoksia. Teen pääasiassa musiikkia siksi, että se on mulle henkireikä ja teen sitä itselleni. Sitten jos joku muukin haluaa sitä kuunnella niin se on hieno juttu. En tee tätä myöskään radiosoittoa ajatellen tai hittimielessä – Suomessa on todella vaikeaa saada indie-musaa soimaan mihinkään radioon, joten olen unohtanut sen pointin kokonaan. Teen musaa niin kuin Kate Bush, joka voi kokeilla ja tehdä ihan mitä haluaa, ja kasvattaa biisin mitan vaikka 10-minuuttiseksi, jos biisi sen vaatii. Nykyäänhän biisien pitäisi olla tosi lyhyitä, jotta radiot soittaa, jos soittaa sittenkään. Mä teen musaa, koska se on mulle intohimo ja nautin siitä enkä osaisi elää ilman sitä.

Mihin suuntaan koet musiikkisi olevan menossa nyt joko tyylillisesti tai henkisesti?

En osaa sanoa vielä seuraavasta biisistä mitään. Julkaisin juuri Kallio-sinkun, ja vaatii yleensä jonkin tyhjän ajanjakson ennen kuin seuraava biisi syntyy. Siihen tarvitaan tyhjyyttä, ja jossain vaiheessa uutta alkaa sitten syntyä. Minulla ei ole kiire minnekään, julkaisen yleensä kaksi biisiä vuodessa, eli saman kappaleen molemmat kieliversiot. Haluan tehdä rauhassa ja nauttien tätä juttua. Uskoisin kuitenkin saman henkisen kerronnan ja mystisyyden jatkuvan myös tulevissa biiseissäni. 

Mitä haluaisit sanoa, jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Maailma on niin kaaoksessa, on paljon tuhoa, yksinäisyyttä ja vaikka mitä. Jokainen meistä kohtaa jossain vaiheessa vaikeita aikoja. Ehkä haluisin käyttää uuden Kallio-biisini sanomaa tähän. Ollaan toisillemme kallioita ja seistään toistemme rinnalla, kun sitä tarvitaan.