Nordicana-artisti Emmy June toi kesäisen tunnelman Helsingin Semifinaliin kakkosalbuminsa The Art of Fixing (tuot. Michael Bleu) levyjulkkarikeikalla 26.2.2026. Albumi julkaistiin muutama viikko ennen keikkaa 13.2.2026.
Illan avasi porilaislähtöinen laulaja-lauluntekijä VIIA, joka kirjoittaa cinemaattista dark-poppia rockahtavalla vivahteella päälaulukielenään englanti. VIIA valmistelee tällä hetkellä debyyttialbumiaan. Keikalla korostuivat varsinkin kappaleiden vahvat ja tarttuvat kertosäkeet sekä VIIA:n energinen lavapersoona.

Lyhyen tauon jälkeen Emmy June saapuu lavalle hymyillen asussa, joka näyttäisi olevan sama kuin levyn kansikuvassa. Lavaa koristavat kukkiin kääritty mikkiteline sekä hennosti vaeltavat valot. Odottava tunnelma laukeaa, kun The Art of Fixing -albumin intro Fika sulautuu täydellisesti You Are Secured -kappaleeseen. Emmy June säkenöi lavalla innostusta, joka välittyy vahvasti myös yleisöön. Mukana on loistava bändi, joka soittaa nyt ensimmäistä kertaa livenä Junen taustalla. Keikalla on lempeä tunnelma, mikä kuvastaa myös albumia hyvin.

Emmy Junen tekemisessä näkyy määrätietoisuus ja intohimo musiikkiin. Keikalla hän kertoo aloittaneensa kitaransoiton vasta muutama vuosi sitten, mutta säestää nyt itseään sujuvasti esimerkiksi kauniin hetken vangitsevan Soak Up The Moment aikana. June on jo kerännyt uskollista kuuntelijakuntaa, ja keikalla nähtiinkin fanien tekemiä kylttejä ja fanipaitoja.
Hymyilevää Emmy Junea seuratessa tulee huoleton olo. Kuitenkin, kun keskittyy kuuntelemaan sanoituksia, kuulee kappaleiden herkän ja osittain jopa haavoittuvaisen puolen. Yleisö laulaa ja fiilistelee mukana myös uudemmissa kappaleissa. Suomenkielisen musiikin vahvalla kaudella on virkistävää kuulla myös englanninkielistä musiikkia Suomessa.
The Art of Fixing -albumi on kaunis kokonaisuus, joka välittyy kuuntelijalle vielä vahvemmin livenä. Kappaleet käsittelevät niin muutoksia elämässä kuin myös arkisia asioita. Vahvoina singleinä joukosta erottuvat kestävää rakkautta ylistävä Old School ja määrätietoinen A Changed Woman. Ystävyyttä pohtiva La Di Da jää takuulla soimaan päähän keikan jälkeenkin. Tunnelmaltaan The Art of Fixing muistuttaa esimerkiksi Taylor Swiftin Evermore– sekä Lizzy McAlpinen Give Me A Minute -albumeita. Myös esimerkiksi Emman ja Matildan kuuntelijat voisivat pitää Emmy Junesta.

Emmy June:
Emmy June, eli Emmi Malinen on itseoppinut lauluntekijä, joka alkoi kirjoittaa musiikkia vuonna 2015 Göteborgissa asuessaan. Vuonna 2023 julkaistun The Spring -debyyttialbumin jälkeen artisti on keskittynyt keikkailuun ja musiikillisen ilmaisunsa kehittämiseen. Hänen musiikkinsa on saanut paljon vaikutteita mm. göteborgilaisen Americana-popparin Sarah Klangin musiikista, indierockista, soulista ja folkista.
The Art of Fixing -albumi julkaistiin 13.2.2026.
“Kappaleet kuvaavat aikaa, kun olin yrittänyt samaan aikaan jaksaa työelämässä, hakea opiskelemaan, suoriutua autokoulusta, löytää uuden työn ja käydä toinen toistaan uuvuttavimmilla treffeillä. Kesäinen road trip, puhelu ystävän kanssa ja pysähtyminen hetkeen olivat ulospääsyjä uuvuttavasta työelämästä, modernista deitti-luupista ja myrkyllisistä ihmissuhteista”, Emmy kertoo.
Kuuntele The Art Of Fixing:

Jätä kommentti