Klassisen pianotaustan, goottivaiheen ja pop-estetiikan kautta oman tunnistettavan soundinsa rakentanut Jekarerina X yhdistää musiikissaan herkkyyden, voiman ja pilke silmäkulmassa tarjoillun rehellisyyden. Tuore “Sekasin mut elossa” -EP avaa henkilökohtaisen ja kaoottisen välitilinpäätöksen elämän välivaiheista samalla kun katse on jo suunnattu kohti suurempia lavoja ja leikkisämpää tulevaa. Haastattelussa kävimme läpi live-esiintymisen voimaa ja sitä, miksi surustakin voi tehdä bileet.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Oon Jekaterina X, teen dark poppia. Oon aina ollut vähän outo ja ulkopuolinen, aika melankolinen tyyppi, mutta en koskaan liian; vakava huumori kulkee aina mukana. Pilke on silmäkulmassa, itsevarman epävarma, tosi ääripäätyyppi. Mun musiikki syntyy tosi henkilökohtaisista paikoista, sellaisista mitä ei aina kehtaa sanoa ääneen. Tykkään yhdistellä vastakohtia, herkkyyttä ja kovuutta, kauneutta ja rumuutta. Teen biisejä, koska kuulen ääniä (heh….) ja oon ennen kaikkea esiintyjä ja haluun antaa mun kaltasille tyypeille äänen. 

Miten päädyit musiikin pariin?

Aloin soittaa klassista pianoa jo 6-vuotiaana, ja kolmosluokalla pääsin musiikkiluokalle, missä aloin soittaa myös klarinettia. Meidän luokka oli tosi kuoropainotteinen, joten laulamisesta tuli tosi luonnollinen osa arkea aika varhain.

Muistan myös, kun kuulin pienenä ekaa kertaa Britney Spearsin “Oops… I Did It Again” radiosta viis vuotiaana ja lauloin sitä hunajalusikka kädessä omilla sanoilla ja ilmoitin sen jälkeen, että musta tulee isona Britney Spears sekä äiti. Eli  musiikki löysi mut tosi luonnollisesti.

Klassinen pohja on ollut mulle tosi tärkeä, mutta oon aina ollut vähän kapinallinen. Arvostan sitä, mistä oon tullut, mutta säveltämisen ja sanoittamisen kautta löysin lopulta oman tavan tehdä musiikkia. En mä oo koskaan ollut pianisti, mitä äiti ois toivonut mut pianon avulla oon oppinu säveltää eli ilman sitä en oli tässä rockstarana. 

Miten kuvailisit musiikkityyliäsi?

Mun musiikissa on aina melankoliaa ja jytää ja nimesin itelleni genren: dark pop.  Lyriikat on pohtivia, voimaannuttavia ja usein myös kantaaottavia, ihan jo siksi että oon nainen ja haluan sanoa ääneen asioita, joita ei aina sanota. Haluun myös pitää niiden puolia jotka ei aina osaa tai jaksa huutaa. Mä haluun olla heidän ääni. 

Mä haluun järjestää melankoliasta bileet, tehdä surusta jotain, minkä kanssa voi tanssia eikä vaan jäädä paikalleen.

Ovatko jotkut artistit tai genret vaikuttaneet omaan soundiisi?

Näitä on kyl iha sikana. Mutta lähetään vaikka Britneystä. Se oli mulle ihan ensimmäinen iso ”wou momentum”.

Samaan aikaan mun iskä on opettanut mulle tosi paljon musiikista, oman makunsa kautta himassa soi Queen, Elton John, David Bowie, Tina Turner, Celine Dion ja Edith Piaf. Ja toisaalta myös suomi-iskelmää, kuten Agents, Rauli Badding Somerjoki ja Leevi and the Leavings. Siitä on jäänyt tosi laaja pohja kaikkeen, mitä teen.

Teininä goottivaiheessa löysin Evanescencen ja Amy Leen sekä Ville Valon ja HIMin, ja olin silleen että okei, tän voi tehdä näinkin. Sitten Paramore ja Hayley Williams räjäytti mun pään ihan täysin: se energia ja asenne oli jotain, mikä jäi tosi syvälle ja ku en tykkää termistä poikatyttö koska en samaistunu siihen ollenkaan mut Hayleys oli kyl jotai maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä hyvin sekotettuna. No sitte kun kuulin Lady Gagan “Just Dance” ekan kerran, se oli menoa. Olin ihan äimistynyt, että toi on just se juttu, mitä mä haluan tehdä.

Luulin pitkään, että teen musiikkia englanniksi, koska se tuntui silloin “oikealta”. Mutta parikymppisenä, kun suomenkielinen rap alkoi kunnolla nousta ja boomata, tein ensimmäisen suomenkielisen räppikertsin ja tajusin, että suomen kielihän on ihan sairaan magee. En mä räppäri ole, mutta oon ehdottomasti saanut suomiräpistä vaikutteita siihen, miten kirjoitan.

Eli lopputuloksena on aika sekametelisoppa mutta se sekametelisoppa on just Jekaterina X.

Miltä biisintekoprosessisi näyttää alusta loppuun?

Tähän ei varmaan oo yhtä oikeaa vastausta, mutta yleensä meillä menee Valtterin (Rouhiainen) kanssa niin, että jompikumpi keksii melodian tai sointukierron, ja siitä lähdetään rakentamaan biisin aihiota. Teksti tulee aina multa, koska sanottavaa riittää aika paljon… heh.

Demovaiheessa tehdään paljon akustisesti, soitetaan oikeilla soittimilla, koska silloin kuulee parhaiten, onko biisi oikeasti hyvä vai ei. Jos se toimii riisuttuna, se toimii yleensä muutenkin.

Joskus mulla on myös valmiimpi itekseen pianolla tai ulinoimalla tehty idea, ja Valtteri toimii vähän sellaisena suodattimena, että onko tää oikeasti hyvä vai ei. Ilman sitä mä varmaan vaan pimputtelisin pianoa ja ulinoisin loputtomiin, joten iso shoutout Valtteri Rouhiaiselle, että se on jaksanut mun kanssa vuodesta 2022 asti.

EP:n kaikki biisit on Valtterin tuottamia ja meidän yhdessä kirjoittamia, mikä tuntuu tosi siistiltä, se on oikeasti meidän yhteinen soundi.

Millainen prosessi EP:si oli?

“Sekasin mut elossa” -EP oli mulle sellainen prosessi, joka piti vaan saada ulos systeemistä, jotta pystyn siirtymään eteenpäin ja tekemään tulevaa debyyttiä joka tulee olee leikkisämpi kokonaisuus, koska siis teen sitä jo! EP on tosi rehellinen ja vähän kaoottinenkin kokonaisuus just sitä aikaa, mitä oon elänyt tässä kahenkympin ja kolmenkympin välissä.

EP syntyi yhteistyössä tuottaja Valtteri Rouhiaisen kanssa, ja kaikki biisit on meidän yhdessä tekemiä. Mukana on myös aiemmin julkaistuja kappaleita, kuten “Vapaa”, “Kaada lisää” ja “Silmät”, jotka on rakentanut pohjaa mun soundille.

Mun musiikki on melankolista dark poppia isoilla kertseillä, ja näissä biiseissä käsittelen paljon ulkopuolisuutta, identiteettiä ja ihmissuhteita, niitä ajatuksia, joita ei usein sanota ääneen, mutta jotka moni tunnistaa. Haluan antaa outsidereille yhteenkuuluvuuden tunteen, mitä en itse ole aina saanut. Että kukaan ei tuntis olevansa yksin.

Minkä kappaleen nostaisit sieltä?

EP:n fokusraita, saman niminen kappale Sekasin mut elossa, on suorasukainen. Se kertoo siitä hetkestä, kun kaikki on levällään, mutta silti tuntuu ensimmäistä kertaa oikealta. Se on vähän kuin painostava ukkosmyrsky ja ehkä siinä myrskyn silmässä ollaankin. Toivon, että sen jälkeen tulis poutasää. 

Tää EP on alku jollekin isommalle. Mä tähtään isoille lavoille ja haluun tehdä tätä täysillä.

“Mä oon eläny janonu, ollu ihan kuutamolla
Sanonu pahasti, juonu ihmisten joiden kaa ei oo hyvä olla
Mä tiedän ettei mul oo taivaspaikkaa jaossa näillä teoilla
Mut ekaa kertaa, oon sekasin mut elossa”

Tuleeko sinulla ensin sanat vai melodia biisiä tehdessä?

Yleensä aina melodia, oon tosi melodia edellä menevä. Sanotus tulee tavallaan pakosta mutta sitten taas toisaalta koen myös et mul on hirveenä paljon sanottavaa ja se tulee luonnostaan sitten sitä kautta myös että tekee sanotuksia. 

Mihin suuntaan haluaisit kehittyä artistina?

Kaiken ei ehkä tarvii olla niin vakavaa, ja sitä nyt harjoittelenkin että mä voin olla vakavasti otettava vaikka mun musa ei olis vakavaa, koska luonteeltani en todellakaan oo vakava, mut joku deepin taiteilijan vanki oon, et jos taide ei käsittele kärsimystä se ei oo vakavasti otettavaa, vaikka nimenomaa nyt tässä ajassahan me tarvitaan myös iloa ja hauskanpitoa 

Millainen merkitys live-esiintymisillä on sinulle artistina?

Live-esiintymiset on varmaa mulle melkein tärkein osa tätä kaikkea. Lavalla oon autenttisin ja paras versio itestäni, siellä kaikki loksahtaa paikoilleen ja se on mun lempiasia koskaan. Ennen kaikkea mä oon esiintyjä, ja keikoilla se konkretisoituu.

Se yhteys yleisöön, se energia ja tunne, mitä siinä hetkessä syntyy, on jotain mitä ei voi korvata millään muulla. Siellä mun musiikki herää oikeasti eloon.

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi sinua?

Älä yleistä ja oleta yhden ihmisen tai kokemuksen perusteella että kaikki on perseestä. Ei ole. Kusipäitä löytyy valitettavasti kaikkialta, mut nii löytyy myös hyviä ja ihania ihmisiä. Joten älä yleistä.

Fasisimille ei oo ikinä tilaa. 

Ja viimesenä sä et oo yksin, vaikka siltä tuntuis. Ja jos mikään muu ei auta, niin järjestetään melankoliasta bileet