Eroma on omakustanneartisti, joka tekee musiikkia henkilökohtaisista ja itselleen merkityksellisistä aiheista. Hän muistuttaa kappaleissaan hetkessä elämisestä, ja monet kuuntelijat ovatkin saaneet lohtua Eroman musiikista. Haastattelussa Eroma kertoo muun muassa uusimman kappaleensa Ethän säästele elämää syntymisestä.

Miten esittelisit itsesi?

Olen Eroma, teen elämänkokoisia poplauluja. Musiikin tekeminen on se asia, joka vaikeina vuosina nosti mut takaisin elämän syrjään kiinni. Kirjotankin lauluja, koska se antaa mulle itselleni merkityksellisyyden tunnetta ja samalla haluan antaa kuulijoille uskoa siihen, että vaikeistakin asioista voi selvitä.

Mä ajattelen, että ehkä mun työ on tuoda toivoa ja lohtua mun lauluilla. Vaikka mä välillä itken tai usein näytän surulliset tunteet, niin esimerkiksi somessa ja keikoilla musta näkee yleensä myös toisen puolen: nauravan sählän ja tilannekomiikkaan taipuvaisen sykeröpään. Oon myös huolestuttavan tapaturma-altis.

Taustasi musiikin parissa?

Musiikista ei koskaan pitänyt tulla mulle ammattia, vaikka harrastinkin sitä tosi aktiivisesti pienestä asti. Soitin selloa, pianoa ja olin kuorossa, orkesterissa, kokeilin jotain puhallinsoittimiakin.

Sibelius-lukiossa kuorosta ja lauluyhtyeistä tuli mulle todella tärkeitä ja se tuntui musta omalta jutulta. Lukion jälkeen pyrin oikikseen ja pääsin sisään. Samaan aikaan olin perustanut lauluyhtye Viiden, josta tuli mulle kasvupaikka. Esiinnyttiin paljon ympäri Suomea ja maailmalla, ja saatiin levytyssopimus. Siinä kun vuosia sovitti a cappellaa, niin jossakin vaiheessa olin, että hetkinen mähän osaan sovittaa ja ehkä vähän säveltääkin. 

Yhtäkkiä en voinut olla ajattelematta musantekoa, ja lopulta sitten totesin, että tätähän mä todella haluan tehdä. Jätin oikiksen opinnot kesken ja pyrin opiskelemaan sävellystä ja sovittamista silloiseen Stadiaan eli nykyiseen Metropoliaan. Pääsin sisään ja muutamaa vuotta myöhemmin valmistuin sieltä.

Mitä sellaista olet oppinut itsestäsi sooloartistina, mitä et tiennyt aiemmissa kokoonpanoissa työskennellessäsi?

Mä luulen, että Viidessä mä nimenomaan kasvoin muusikoksi ja sovittaja-säveltäjäksi. Tietyllä tavalla löysin intohimon musan tekemiseen, mutta en näe, että sisäinen artistini olisi silloin vielä herännyt. Viiden aikaan mulla oli lavallakin sellainen olo, että muut voi hoitaa ne valovoimaisimmat lavahetket. 

Ehkä mulla ei ollut vielä omaa tarinaa kerrottavana. Elämä oli siihen asti mennyt aika mutkattomasti. Sitten se tiputtikin polvilleen ihan kunnolla ja masennuin aika vakavasti. Laulunkirjoittaja ja tarinankertoja minussa heräsi varmaan noiden vuosien aikana. Tuli tunne, että mun on pakko saada purkaa asiat jollakin tavalla. Aloin ensimmäistä kertaa kirjoittaa tekstejä, ja ekojen joukossa syntyikin Kolmesataa-biisin ensimmäinen tekstipätkä. Tuntui, että tämä on se mistä saan kaipaamaani merkityksellisyyden tunnetta itselleni.

Olen ylpeästi independent. Alan sisällä omakustanneartisteihin on mun mielestä suhtauduttu varauksella, ja laatua on epäilty, vaikka musta se ei useinkaan jää kakkoseksi isojen toimijoiden julkaisuille. Helppoa se ei kuitenkaan ole.

Viimeisin kappaleesi Ethän säästele elämää toimii voimabiisinä, millainen tämän tekoprosessi oli?

Pitkä – kuten mun useissa lauluissa. Mä en ole mikään nopea laulunkirjoittaja. Melodiat saattavat syntyä tosi nopeasti, mutta kokonaisuuden hiominen voi kestää mulla aika pitkäänkin. 

Keväällä 2023 mun koira Selma sairastui epilepsiaan. Eka tuli shokki ja kauhea pelko, että menetänkö mä sen. Sen jälkeen pelon rinnalle tuli tosi iso kiitollisuus, kun tajusin miten onnekas oon kun oon saanut Selmasta perheen niin monen vuoden yksinäisyyden jälkeen. 

Mulla oli samoihin aikoihin sessiot sekä Emmi Hakalan että Saara Törmän kanssa. Saaran kanssa kirjoitettiin Halleluja ja Emmin kanssa laitettiin aluille Ethän säästele elämää. Aihe oli siis hyvin pinnalla. Et vaikka voi tulla vaikeitakin juttuja, niin paljon on myös niitä kiitollisuuden aiheita ja pieniä onnen aiheita.

Biisi ei tullut ihan valmiiksi, mä en ollut tyytyväinen melodiaan sellaisenaan ja siitä puuttui vähän tekstiäkin. Se haki muotoaan ja jäi joksikin aikaa muhimaan. Esitin sitä silti muutamilla keikoilla keskeneräisenä ja somessa tuli viestejä, että milloin sä julkaiset sen “hattarabiisin”. Mietin, et tässä on nyt jotain. 

Elämä meni eteenpäin ja viime keväänä mun äidin kolmatta kertaa uusinut syöpä vei hänestä voiton. Olin kevään hänen omaishoitajansa ja hänen vierellään koko saattohoidon. Se oli elämäni raskain asia kokea, mutta samaan aikaan tuntui arvokkaalta ja nosti pintaan myös kiitollisuutta siitä, että mä saan olla vielä täällä ja elää. Samalla laulu, joka oltiin aiemmin laitettu aluille, saikin uusia layereita. Totesin, että tästä puuttuu C-osa, ja laitoin Emmille viestiä. Olin muutenkin vähän fiksannut sitä, esim. muuttanut kertsin melodiaa ja tekstiä. Tehtiin Zoom-sessiossa C-osa ja biisi oli lopulta valmis.

Tekijätiimissä on alan kärkinimiä, miten yhteistyö muodostui?

Emmihän (Hakala) oli isosti mukana jo ekan albumin tekemisessä. Huomenta maailma on eka biisi, mikä ollaan tehty yhdessä. Kalle Mäkipelto, jonka kanssa tän tuotanto tehtiin, on tehnyt myös Hallelujan ja Kuule suru hyvä ja Tuhat kilometrii -tuotannot. 

Riku Mattila on tsempannut ja seurannut mun uraa alusta lähtien ja sanonut, että jos joskus tarviin apuja tai sparrailua, niin saa laittaa viestiä. Tartuin tähän, ja viime vuodesta asti hän on toiminut mun A&R’nä. Hän on ollut apuna monissa pohdinnoissa. Biisin miksasi ja masteroi mun luottokaksikko Arttu Peljon ja Svante Forsbäck. 

Mikä kappaleen sanoituksissa on sinulle henkilökohtaisesti merkityksellisin kohta?

C-osan loppu “Joo elämä osaa olla arvaamaton: seuraavas kääntees näyttää, että ihmeitä on.” Tavallaan hyvässä ja pahassa oon kokenut elämän arvaamattomuuden. Vaikka monesti on olo, että tää ei tuu muuttumaan paremmaksi, niin sitten kuitenkin hetkeä myöhemmin tapahtuu jotain, joka osoittaa että kannattaa jatkaa sinnittelyä. Varsinkin äidin menettämisen jälkeen oon miettinyt, että on hirveän suuri lahja, että täällä maapallolla saa tallustaa. 

Monet kuulijat kokevat kappaleesi hyvin lohdullisina ja samaistuttavina. Onko jokin fanilta saamasi palaute jäänyt erityisesti mieleesi?

Ihan tosi paljon ja se onkin yksi syy, miksi koen tämän tekemisen merkitykselliseksi. Tietty kun aloitti soolouransa niinkin rajulla laululla, missä kertoo, että on halunnut kuolla, niin kyllä sitä seurasi aikamoinen viestivyöry. Ehkä kun aloitti sellaisella teemalla, niin kuulijat on kokenut että mulle voi kertoa asioita. Ja aina vastaan ihmisille. 

Varmasti kaikista mieleenpainuvin yhteydenotto tuli joulupäivänä sinä vuonna, kun Kolmesataa oli julkaistu. Ihminen oli jo päättänyt lopettaa elämänsä, mutta hän oli kuullut radiosta tuon kappaleen ja sen jälkeen päättänyt, että ei teekään sitä.

Millaisena koet keikkailun?

Oon aina ajatellut olevani vain biisintekijä, mutta kun pääsin keikoille, niin tajusin, että lavalla mun kuuluu olla. Kun näät ne ihmiset livenä laulamassa mukana ja itkemässä tai nauramassa sun spiikeille, niin tavallaan siinä on jotenkin sähköinen tunnelma ja mä rakastan sitä todella paljon. Mun ikimuistoisempia hetkiä artistiuralla on just sellaiset keikat kun nään kun yleisömeri laulaa Huomenta maailman kertsissä mukana niin kovaa, että en itse kuule mitä korvamonitoreista tulee. Se on ihanaa.

Kenen artistin tai yhtyeen kanssa haluaisit tehdä yhteistyötä, jos kaikki olisi mahdollista?

Oon monen mun idolin kanssa päässyt tekemään. Saara Törmän kanssa saan kirjoittaa lauluja, mikä on jo toteutunut unelma. Yksi toinen oli, kun Eppu Kosonen tuotti mun Kesä on kielletty -biisin. Olisi mieletöntä, jos mä saisin olla co-write -sessiossa Maija Vilkkumaan kanssa. Mehän ollaan a cappella vuosina tehty yhteistyötä, mutta olisi huikeaa päästä oppimaan häneltä laulunkirjoittajana. Sitten jos joskus saisi julkaista dueton Vesalan kanssa, niin se olisi aika kova. Pitää olla suuria unelmia.

Edellisen vieraan kysymys:  Mikä saa sinut nousemaan seuraavaan päivään?

Labradorinnoutaja Selma jo ihan käytännön syistä. On ollut jännä muutos elämään, kun on saanut koiran. En muista, että kauheasti aamuisin harmittaisi, vaikka väsyttää. Mulla tulee heti hymy huulille, kun herään ja se herää häntää heiluttaen ja alkaa häseltää. 

Omakustanneartistin to-do lista on myös yksi, jonka takia herää seuraavaan päivään. Että nyt tehokkaasti hommiin ja suorittamaan.

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Varmasti käyttäisin sen hetken muistuttamalla, että mieluummin rakastakaa kuin sotikaa. Älkää sotiko vaan rakastakaa. Olkaa hyviä itsellenne ja toisille ja laittakaa hyvä kiertämään. Muistakaa elää tässä hetkessä.

Artikkelin kuva: Nana Simelius