Diogi on julkaissut toisen albuminsa Tyttökulta. Haastattelussa hän kertoo albumin synnystä ja taustastaan musiikin parissa. Levynjulkkarikeikka juhlitaan Helsingin Korjaamolla 3.12.2026.
Miten esittelisit itsesi omin sanoin?
Olen Robin Sene, teen musiikkia Diogi-artistinimellä. Nykyään asun Helsingissä. Olen tehnyt musiikkia nyt 3 vuotta ja julkaisin debyyttialbumin alkuvuonna 2025. Nyt julkaisen toisen studioalbumin nimeltä Tyttökulta 6.11.
Millainen tausta sinulla on musiikin parissa?
Mulla on useampi veli, jotka tekevät myös musaa. Löysin musiikin heidän kautta, tarkalleen pikkuveljeni kautta. Olin pidemmän aikaa tiennyt, että isommat veljet tekee musaa, mutta siinä vaiheessa ei vielä herännyt kiinnostus. Kun meistä nuorin pikkuveljeni Adi aloitti tekemään musaa, heräsi kiinnostus, minkälaista tämä voisi olla. Adi teki musiikkia mummolassa, jossa vietettiin paljon aikaa, kun asuttiin vielä lähekkäin Siilinjärvellä. Näin, että tekeminen näyttää hauskalta ja voisin kokeilla. Sitten kokeilin kerran ja sille tielle on jäänyt.
Toinen albumisi Tyttökulta on julkaistu 6.11. Millainen albumin tekoprosessi oli?
Tekeminen alkoi, kun biisit oli kasassa ekalle levylle, mutta sitä viimeisteltiin vielä. Samalla pystyi välillä tekemään uutta musiikkia. 2025, kun debyyttialbumi oli ilmestynyt jatkoin kunnolla uuden musiikin luontia. Ei ollut missään vaiheessa määränpää, että tehdään albumia vaan vain uutta musaa. Paljon ideoita, jotka syntyivät heti debyyttialbumin jälkeen on kantanut tähän päivään asti. Tyttökulta niminen biisi oli ensimmäinen, joka tehtiin heti levyn jälkeen. Sanoin silloin tuottajalleni Joona Kinnuselle (Steezy Joe), että seuraava levy olisi sitten Tyttökulta. Levyn alkuvaiheessa tein paljon Kuopiossa Steezy Joen kanssa, mutta aloin pikkuhiljaa käymään Helsingissä enemmän.
Levyn prosessi on pitkä, mutta todella kiva. On päässyt tutustumaan uusiin tekijöihin ja tuottajiin. Soundimaailma ja visio on kehittynyt matkan varrella. Paljon on ollut töitä.
Minkä kappaleen nostaisit albumiltasi?
Nimikkobiisi Tyttökulta on albumin fokus träkki. Se on itselle tärkeä biisi, sillä se on luotu siellä, mistä kaikki on lähtenyt. Se luotiin tuottajan kanssa, kenen kanssa olen aloittanut tämän. Visio on kantanut tähän päivään asti, sama nimi ja yksi idea.
Mistä saat inspiraatiota musiikin tekoon?
Kokemukset, musa ja ihmiset. Elämänkokemukset, mitä itsellä on elämässä, ja mitä ympärillä tapahtuu. Kaikki asiat elämässä, mitkä koskettaa itseäni. Ne asiat, mitkä herättää tunteita, syntyy helposti biiseiksi. Kun aloitan tekemään musiikkia, ne aiheet tulevat ensimmäisenä. Tottakai muut artistit ja musiikki ylipäätänsä, mitä kuuntelen, inspiroi. Myös ihmiset ympärillä inspiroi.
Millainen on luomisprosessisi?
Jos asiat resonoi niin niistä on helppo kirjoittaa. Kuuntelen tosi paljon biittejä ensin ja kirjoitan siihen mun tekstin. Sitten luodaan muu tuottajan kanssa yhdessä studiolla. Tosi paljon tulee tehtyä fiiliksen mukaan. Meen studiolle ja lähden luomaan päässä pyörivistä ajatuksista uutta.
Tämä on ensimmäinen albumisi artistinimen muutoksen jälkeen. Miten päädyit nimenmuutokseen?
Mietin pitkään sitä, itseasiassa jo ennen ensimmäisen levyn julkaisua. Se vaati tosi paljon aikaa. Ajatus jäi hautumaan. Sitten kävi niin, että oltiin tulossa keikalta veljien kanssa ja laitoin Spotifysta jamin päälle. Adi liittyi siihen ja näki mun henkilökohtaisen Spotify-tilin käyttäjänimen Diogi. Mun kolmas nimi on Diogi. Veljet ihmettelivät, miksi tuo ei ole se artistinimi. Siinä hetkessä sitten spontaanisti päätin vaihtaa.
Olet mukana Suomiräp radion Vuoden tulokas ja Vuoden biisi äänestyksissä. Miltä tällainen huomiointi tuntuu?
Oli todella kiireinen ja vauhdikas päivä, kun sain viestin, että oon mukana. Siinä hetkessä en osannut hahmottaa asiaa. Illalla, kun pääsin himaan ehdin miettiä, kuinka siisti juttu. Tuntuu hyvältä ja lämmittää sydäntä, että huomataan. Oon tehnyt paljon töitä artistiuden eteen.
Mitä voi odottaa Korjaamon levynjulkkarikeikalta 3.12.?
Se on vuoden viimeinen keikka ja ikärajaton keikka Helsingissä. Oon päättänyt, että se loppuunmyydään. Uusi levy on tullut silloin niin on paljon uutta musiikkia. Levyn jälkeen on vielä hyvin aikaa miettiä, esimerkiksi mitä kaikkea lavalle voi keksiä. Sitten, kun levy on tullut on täysi fokus keikassa. Yllätysesiintyjiä ja levyn feattaajia tulee olemaan. Tiedän, että fanit on paljon odottanut ikärajatonta keikkaa pääkaupunkiseudulle. Pyrin siihen, että tämä tulee olemaan paras keikka tähän mennessä. En malta odottaa, että pääsee vetämään uudet biisit.
Edellisen vieraan kysymys: Onko elämä ikuista?
Elämä on ikuista minun mielestä.
Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?
Tulkoon valo, tulkoon rauha.
Terveisiä:
Kuunnelkaa levy ja tulkaa kattoo mun vuoden viimeinen keikka. Ja lukekaan Duettomediaa.


Vastaa