Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Vesa Holmala, hämeenkyröläissyntynyt nuori vanha mies. Tykkään soittaa kitaraa, tehdä lauluja ja ottaa valokuvia. Olla mahdollisimman hyvä ihminen muille ja hyvä ystävä.

Miten päädyit muusikoksi?

Kaikki alkoi Hämeenkyröstä, kun meitä oli semmoinen tietty ikäryhmä, mikä ei jaksanut rassata tai korjailla mopoja, niin valittiin musiikki. Hämeenkyrössä oli semmoinen rakennus kuin Koskilinna ja siellä alakerrassa oli bändikämpät. Siellä sitten tapahtui kaikkia pahoja ja hyviä asioita ja siinä seassa tehtiin musiikkia kavereitten kesken, ehkä sieltä on sitten se kaikkein suurin kipinä syntynyt musiikkiin. Siellä ei ole koskaan ikinä keneltäkään mitään negatiivista palautetta, ettei teistä tuu koskaan yhtään mitään. Sillä samalla tiellä ollaan edelleen ja yritän väistellä kaikkea negatiivista.

Jos sinun pitäisi kuvailla musiikkiasi kolmella sanalla, mitkä ne olisivat?

Toiveikasta, lämpöä ja samaistuttavaa.

Mikä kappale omasta tuotannostasi tuntuu sinulle kaikkein henkilökohtaisimmalta?

Aikamatka, sitä on välillä rakastunut ja välillä surullinen. Ehkä kaikkein tärkein kappale omasta tuotannosta on Satakieli. Koska se on ollut sellainen kappale, mitä kerran yksi isompi levy-yhtiön setä sanoi, että siinä ei ole mitään järkeä ja mä sanoin että se on ihan sairaan hyvä biisi ja se on edelleen hyvä biisi. Mä tuun pitämään aina sen puolia ja se on ensimmäinen kappale mikä Holmala nimellä on julkaistu ja mä tuun soittamaan sen aina ja mitä joku muukin ehkä soittaa, kun se kertoo menettämisestä.

Millainen prosessi tuoreimman kappaleesi Pitkospuut oli?

Täällä Helsingissä on sellainen kuin Koskisen Jussi, joka soittaa bassoa Pete Parkkosen bändissä. Olen tykännyt sen soitosta aina ja sitten me Peten keikan jälkeen juteltiin yhdessä ja sanoin, että olisi kiva jos tehtäisiin yhdessä lauluja. Saatiin sovittua päiviä ja puhuttiin elämästä. Näytin junamatkalla kirjoittamani tekstin josta Jussi innostui. Sävellettiin yhdessä akustisilla kitaroilla demo puhelimeen ja lähdettiin työstämään sitä eteenpäin. Teksteissä tuli vähän muutoksia siihen lopulliseen versioon kun Jussi laittoi kirjoittamaan sen vielä paremmin. Se miten sen sanoi niin oli rakentavaa palautetta eikä vaan että en mä tykkää tästä kohdasta, vaan että voisiko tämän kohdan sanoa omaperäisemmin, hienommin tai samaistuttavammin. Taisin lopulta kirjoittaa sen varmaan kymmenen kertaa uudelleen. Kappale on rakkaustarina. 

Onko tuleva albumi jo valmis vai vieläkö on tekemistä sen parissa?

Albumilta puolet kappaleista jo äänitetty ja miksattu. Albumin nimi on ehkä Lillukanvarsia. Sen verran olen oppinut, että pieniin yksityiskohtiin ei kannata kuluttaa aikaa niin paljon. Kertoo ehkä myös levyn tekemisestäkin, että mä en ole niin justiinsa, mutta onneksi on esimerkiksi Jussi joka sanoo, että kyllä saa hiottua vielä paremmaksi. Tykkään tehdä levyjä enkä ymmärrä sitä pointtia, että tehdään vain biisejä, vaan aina pitäisi tehdä kokonaisuus, koska silloin siihen tulee kiva jatkumo. Vaikka on harmi, että nykyään hirveen moni ei osta levyjä.

Onko haastavaa tehdä samaan aikaan soolouraa, olla Lulua bändissä sekä myös valokuvata? Mistä riittää aika kaikkeen?

On vain kappaleita, joita tykkään itse laulaa ja Luluassa toteuttaa erilaista musiikillista puolta, soitan sähkökitaraa ja teen myös kappaleita. Olen aina halunnut Luluan kuulostavan ruotsalaisbändiltä The Ark, ja sitä kohti kivasti mennään. Koen olevani yhdenlainen ailahteleva mieli minkä tiedostan, että on kiva että on eri juttuja joita voi tehdä. Holmala projekti jotenkin rauhoittaa. Kamera on aina mukana ja tykkään ottaa kuvia ja olenkin paljon ottanut bändeille promokuvia. Kaikki tavallaan voi yhdistää.

Onko sinulla jotain tavoitteita seuraaville vuosille, joita haluat saavuttaa?

Tavoitteena aina ollut, että mahdollisimman moni ihminen kuulisi musiikkiani, mutta se on eri asia miten on mahdollista. Isommat levy-yhtiöt ovat näyttäneet välillä vihreetä valoa, mutta ei kuitenkaan ole lyöty nimeä paperiin. Se olisi ollut sellainen mahdollisuus, että leviäisi musiikki isommin. Mutta mä en koe, että nykypäivänä tarvitsisi olla isompi koneisto takana, kun on somet ja kaikki. Hankala homma saada musiikki leviämään ja enkä ajatellut keksiä mitään koiran jekkuja, että sen saisi leviämään, koska kyllä ihminen löytää hyvän kappaleen silloin kun se tulee vastaan. Tavoitteeni on tulevaisuudessa, että mahdollisimman moni kuulisi musiikkiamme ja päästään ehkä esimerkiksi Tampere-taloon.

Mitä musiikkia kuuntelet itse silloin, kun et tee omaa musiikkia?

Kuuntelen sellaista tiskausmusiikkia, joka ei ärsytä yhtään. Se on sellaista liplattelua, tosi kevyttä, vähän ehkä folk-tyyppistä, englanninkielistä. Jos on suomenkielistä musiikkia, niin alan kiinnittää liikaa huomiota teksteihin. Haluan, että silloin kun mä kuuntelen musiikkia, niin se on vain sitä musiikkia. Tiettyihin hetkiin kuuntelen Samuli Putroa ja kuuntelen miten se tekee niitä kappaleita. Voin myös sanoa esimerkkinä John Meyerin uusin levy Sob Rock (sininen kansi). Välillä kevyttä jazzia. Viikonloppuna jos eksyy värivaloihin, niin musta kuoriutuu rock n roll mies, joka kuuntelee Faith No morea, Pearl Jamia ja Bon Jovia. Harrastukissa soi puolestaan hiphoppia.

Jos et tekisi musiikkia, mitä tekisit?

Varmaan olisin liikunnanohjaaja, koska muistan kun haettiin ammattikouluihin tai lukioihin jatko-opintoihin, niin mun piti hakea Tampereelle liikunnanohjaajaksi. Sinne otettiinkin vain joka toinen vuosi, joten päädyinkin kokkilinjalle. Urheilu on ollut aina lähellä sydäntä ja erityisesti se kun voi jollekin toiselle näyttää, että tällä tavalla hyppäät korkeammalle tai näin et satuta itseäsi. En kyllä koskaan tule lopettamaan musiikin tekoa, enkä ole koskaan miettinyt kunnolla toista vaihtoehtoa. Urheilen paljon, sillä nyrkkeilen Tampereen työväen nyrkkeilijöissä ja olen huomannut, että urheilu tekee hyvää ihmiselle, kun aivot saa happea ja kunto kohenee arjessa. Nämä voisi yhdistää. 

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Ole itsellesi rehellinen ja hyväksy asiat. Jos alkaa itseään kusettaa, niin kaikki menee pieleen. Rakastakaa.

Edellisen vieraan kysymys:  Mikä on sinun lempi kummelibiisi, ja osaako laulaa sen?

Kummelistoories elokuvassa on se kohta kun poliisit laulaa, ”on kiva puhalluttaa juoppoja, me ollaan teiden sinivuokkoja”.