Vahtera kertoo haastattelussa musiikista tarinankerronnan välineenä, intuitioon luottamisesta ja hitaasti rakennetusta artistiurasta. Hän kertoo uuden albuminsa paineettomasta tekoprosessista, ystävien merkityksestä sekä siitä, miten haikeuden rinnalle voi aina löytää lohtua ja toiveikkuutta.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Mä oon Vahtera, tällainen Vantaalainen Iskelmä-pop artisti, jonka musiikin kulmakiviä on haikeus, johon yhdistyy lohdullisuus ja toiveikkuus. Laulan oman ikäisteni ihmisten elämästä omista lähtökohdista käsin ja toivon että kuulijat saa tarttumapintaa niistä. Ennen kaikkea olen tarinankertoja ja se on mun vahvuus artistina.

Miten päädyit musiikin pariin?

Musiikkia olen harrastanut ihan pienestä asti. Oon laulanut niin kauan kuin muistan ja se alkoi varmaan karaoke VHS-videoista, mitä sain jostain lahjaksi. Järjestin takapihalla konsertteja vanhemmille ja kaikille ‘uhreille’, jotka sinne joutuivat kuuntelemaan. Olen käynyt myös musiikkiluokan ja varmaan lukioikäisenä oli ensimmäiset isot julkiset esiintymiset soolona. Siitä lähti isompi haave, että haluaisi olla artisti. 2015 mulla meni salibandy pelissä ensin polvi ja sitten meni selkä aika pahasti. Iso osa elämää jäi pois kun en pystynyt urheilemaan ja tajusin, että nyt kannattaisi tehdä tämän musiikkihaaveen eteen jotain. Hetken mielijohteesta (jollaisia mulla saattaa usein tulla, että mä alan tekemään vaan jotain ja mietin myöhemmin) hain Voice of Finlandiin. Siitä se sitten sen kautta lähti, tuli kontakteja ja levytyssopimus. Tavallaan ikävän sattuman kautta tapahtui jotain hyvää.

Mitä olisit halunnut tietää uran alussa, mitä tiedät nyt?

Ehkä vähän yllätti, että tämä ala on todella hidasta puurtamista. Olen aika nopea ja kärsimätön ihminen, että sitä on vaan pitänyt opetella. Ehkä sekin olisi ollut kiva tietää heti alussa, että mikään ei ole varmaa ennen kuin joku on varmaa. Silloin alussa ehkä olisin voinut sanoa myös itselle, että luota sun intuitioon että se on aika usein oikeassa ja johdattaa oikeisiin paikkoihin.

Millainen oli uusimman albumin tekoprosessi?

Tämä on ollut tosi ihanaa ja paineetonta tekemistä. Vuonna 2024 menin Playground Musicille ja siitä sitten alettiin heti työstämään tätä kolmatta albumia. Siellä oli joitain biisejä valmiina, joita lähdettiin jalostaa eteenpäin ja koko ajan tehtiin biisejä tähän kokonaisuuteen ja hahmoteltiin millainen levy tulee. Mulla on tässä vuosien saatossa hioutunut ne omat tiimit kenen kanssa oon tehnyt biisejä ja kenen kanssa se tekeminen tuntuu ennen kaikkea inspiroivalta. Se ei oo pusertamista ja siinä ei ole sellaista pakkoa. Siinä alkaa olla jo niin hyvä ja saumaton yhteistyö, että siellä uskaltaa kokeilla kaikkea ja uskaltaa sanoa. Tässä palataan siihen intuitioon, että tee hyvältä tuntuvien ihmisten kanssa töitä keiden kanssa sä voit rohkeasti esittää kaikenlaisia ideoita, vaikka ne olisi kuinka tyhmiä että mitään ei ammuta alas. Mulla on ollut turvallinen ilmapiiri tehdä ja mulla on ollut hyvä tuki ja kommunikaatio levy-yhtiöltä. Koko ajan tiedän missä mennään ja informaatio pelaa. Ollut todella kiva prosessi ja nopeasti kuitenkin valmistunut.

Jännittikö albumin julkaisu?

Tavallaan joo. Suurimman osan biiseistä jengi on kuullut etukäteen, mutta sitten sinne tuli 5 uutta biisiä, jotka julkaistiin sen levyn julkaisun yhteydessä. Se on aina jännää, miten jengi tykkää niistä. Mutta se on vaan kivan kutkuttavan jännää, koska itse olen ylpeä niistä biiseistä ja silleen mulla ei ole hätää, kun seison niiden takana, että ainahan ei voi kaikkia miellyttää. Tottakai jännittää siinä mielessä, että toivon ihmisten löytävän ne biisit ja sen levyn.

Mistä tiedät, milloin kappale on “valmis”?

Demovaiheessa kappale tuntuu mulle vielä aika hähmäseltä kokonaisuudelta. Varsinkin jos demo ei ole vielä kauhean pitkälle tuotettu ja siinä on vasta verset eikä vielä oikein hahmota, miltä se tulee kuulostamaan, niin mun on siinä vaiheessa tosi vaikea nähdä sitä valmiina kokonaisuutena. Oikeastaan vasta sitten kun tuottaja alkaa edistämään sitä kokonaisuutta ja sitä miltä se sitten kuulostaa, niin sitten mä alan kuulee että tämä on hyvä ja valmis. Se että itse on niin lähellä niitä biisejä, että on tosi vaikea itse sanoo, että onko tää nyt valmis ja onko tää hyvä. On hyvä, että on niitä ihmisiä ympärillä jotka kuuntelee kanssa ja antaa oman näkemyksensä. Toki pitää myös luottaa siihen omaan intuitioon, että ei voi alkaa sanomaan tai laulamaan asioita, jotka ei omaan suuhun istu vaan se mitä laulaa on omaa. 

Albumin fokus-kappaleessa Viiniinmenevii naisii on taustakuorona ystäviäsi, millaista oli työskennellä ystävien kanssa? 

Oli aivan ihanaa. Tää oli mun tuottajan idea, kun biisi oli valmis. Tässähän lauletaan naisten välisestä ystävyydestä ja siitä, että kun naiset lähtee tuulettuu, puhuu huolista ja murheista. Sitten vähän parannetaan maailmaa ja vaikka maailma ei tuu valmiiksi, niin se siitä vähän parantuu. Se on mulle todella terapeuttista ja tarpeellista ajoittain. Tiesin heti ketä ystäviä mä pyydän tähän ja olin todella iloisesti yllättynyt, että he kaikki halusivat lähteä varauksettomasti tähän messiin ja siitä tuli tosi ihana. Oli hauskaa tuoda heidät mukaan studiolle, kun se ympäristö on mulle tosi tuttu ja heille uusi. 

Mistä saat lohtua ja toiveikkuutta?

Täytyy sanoa, että varmasti mun lapsista. Lapsissa on sellainen vilpittömyys ja viattomuus mitä ei oikeen mistään saa ja sitä haluan varjella ja ylläpitää. Se, myös että mä koen olevani merkityksellinen jollekin ja saan itse tehdä mulle itselle merkityksellisiä asioita, niin tää on sellainen kombo, mistä saan toivoa ja lohtua elämässäni.

Eroaako näytteleminen keikkaesiintymisestä paljon?

Molemmissa laittaa itsensä 100 prosenttia likoon, että siinä ei ajattele muuta kuin sitä kun sitä mitä tekee. Toki siinä teatterihommassa mä esitän jotain roolia ja mun pitää miettiä sen roolihahmon motiiveja, tunteita ja aikomuksia. Artistina mä olen oma itseni, kun mä en osaa esittää mitään muuta, toki joillain on artisti alter ego. Se kumpuaa vain minusta se esiintyminen. Molemmat on tosi kokonaisvaltaisia, että kyllä sen keikan tai teatteriesityksen jälkeen on aika puhki. Molemmat on tosi ihanaa ja rakastan sitä esiintymistä.

Edellisen vieraan kysymys sinulle: Minkä koet parhaaksi asiaksi artistina olossa?

Varmaan just se vuorovaikutus sen yleisön kanssa. Tässäkin palataan taas, että mä koen tekeväni itselleni merkityksellistä työtä ja että se mun musiikki on jollekin merkityksellistä. Tää on sellainen sykli mikä on tosi antoisa ja se että mä voin esiintyessä tai muuten olla vuorovaikutuksessa yleisön ja ihmisten kanssa, se on ehkä parasta. Lisäksi tottakai esiintyminen, että saa mennä livenä laulamaan niitä lauluja.

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi sinua?

Lopettakaa idiotismi ja lopettakaa sodat nyt. Jos ne oikeasti lopettaisi, niin mä lupaisin niille, että ne saa loputtoman onnellisen elämän.

Kuva: Hanna Haavisto