LEAK on kuuden ammattitanssijan tanssiryhmä, joka luo lavoille jotain täysin uutta ja innostavaa. Ryhmän jäsenet Anni Minkkinen, Anniina Raittinen, Kaisu Koittola, Lotta Mäkinen, Emma Makkonen ja Ellinoora Lehti ovat monipuolisia tanssin ammattilaisia, ja heitä yhdistää vahva kokemus, luovuus sekä syvä intohimo tanssitaidetta kohtaan. He ovat työskennelleet laajasti kaupallisella alalla useiden vuosien ajan muun muassa televisio-ohjelmissa, artistien kanssa sekä erilaisten tanssiprojektien parissa. Haastattelussa he kertovat matkastaan tanssin ammattilaisiksi, esiintymisen parhaista hetkistä, sekä yhteisen ryhmän synnystä.

Taustasi tanssin parissa?

Anni: Olen tanssinut 3-vuotiaasta asti. Tanssipolkuni alkoi baletista, jazzista ja nykytanssista, ja 15-vuotiaana löysin katutanssilajit. Opiskelin tanssia vuoden Tukholmassa, minkä jälkeen olen työskennellyt ammattitanssijana TV-tuotannoissa, musiikkivideoilla ja artistien taustalla. Pisin tanssijantyöni on ollut ABREUn kanssa, jonka tanssijana olen ollut 13 vuoden ajan.

Emma: Aloitin tanssin Jyväskylässä noin 5 vuotiaana baletilla ja myöhemmin jazzilla. Hieman myöhemmin löysin katutanssilajit joihin rakastuin täysiä. Treenasin näitä kaikkia erilaisissa koulutusryhmissä sekä kisaryhmissä SM  ja MM-tasolla (katulajit). 2020 muutin Helsinkiin tanssiunelman perässä: halusin treenata enemmän sekä työllistyä. Ensimmäisiä töitäni olivat Robin – Girls like you UMK-video vuonna 2022 ja Etan taustalla Emma gaalassa 2023. Nykyään tanssijan roolin lisäksi koreografioin! Rakastan tanssia ja rakastan tehdä sitä työkseni. 

Anniina: Oon aloittanut tanssin 4-vuotiaana baletilla ja tanssin balettia koko lapsuuteni. Hiljalleen otin mukaan muita tanssilajeja, jazz, show ym. Täysi-ikäisenä aloin tanssimaan kaupallisia tanssilajeja ja esiintyä aktiivisemmin erilaisissa prokkiksissa ja tapahtumissa. Vuonna 2014 oli mun ensimmäiset festarit artistien taustalla tanssijana. Tanssi on määrittänyt ja ohjannut mun elämääni aina, ja se on tuntunut täysin siltä mitä mun pitääkin tehdä 🙂 tällä hetkellä edelleen työskentelen tanssijana sekä pyöritän AAT.Creative -konseptia ja tanssistudioita.

Kaisu: Aloitin tanssimaan Jyväskylässä 11-vuotiaana. Olin aikaisemmin telinevoimistelija ja tanssissa oli enemmän minun näköistä itseilmaisua ja kaipaamani yhteisöllisyyttä. Muutin Jyväskylästä Helsinkiin 2020 tanssitöiden perässä. Anniina on ollut merkittävä tekijä ja ystävä alalle siirtymisessä. Tutustuin Pihlajaan, pääsin siihen projektiin mukaan ja lumipallo on alkanut sitä kautta pyörimään eteenpäin. Tämä on kuin tähtiin kirjoitettu juttu, josta nautin niin paljon. On hienoa että saan tehdä tätä työkseni.

Ellinoora: Aloitin tanssin 3-vuotiaana Porissa. Vuoteen 2020 asti mun päälajit oli baletti, jazz ja nykäri. Näiden lisäksi treenasin myös karakteeria, steppiä ja katulajeja. Kisasin paljon ja tanssi oli mulle aina elämän tärkeimpiä asioita. Helsinkiin muutin vuonna 2020, koska halusin päästä kaupalliselle alalle sisään. Aloin käymään paljon eri opettajien tunneilla ja ensimmäiset duunijutut taisikin tulla vuonna 2022. Pääsin Kiira Kornevitsin kautta Nelli Matulan projektiin ja itseasiassa, koska Anniina tunsi Pihlajan, yksi asia johti toiseen ja sitä kautta pääsin mukaan siihen projektiin. Siitä alkoi ekat duunihommat ja nyt oon kyllä maailman kiitollisin, että tätä voi kutsua työksi.

Lotta: Olen aloittanut tanssin noin 2-vuotiaana Nurmijärvellä. Aloitin vahvasti baletin ja nykytanssin parissa, mutta kiinnostus vei vuosi vuodelta uusien lajien pariin ja lopulta treenasin niin baletista katutanssilajeihin useita tunteja viikossa. Tanssi on ollut mulle pienestä asti henkireikä ja en malttanut tehdä muuta kun treenata jatkuvasti jopa vapaa-ajalla. Muutin Helsinkiin 2020 unelmien perässä ja vuonna 2022 sain ensimmäisiä töitä Pihlaja projektista ja UMK:sta ja siitä alkaen oon saanut nauttinut tästä villistä, mutta maailman ihanimmasta työstä. 

Mikä on parasta esiintymisessä? Entä mikä vaikeinta?

Emma: Lavalla tuntee elävänsä! Parhaimpia juttuja on vuorovaikutus muiden esiintyjien ja yleisön kanssa: kun itse antaa energiaa ja saa sitä takaisin. Suurin työmäärä on tietenkin aina ennen esiintymistä suunnittelu ja treenaus. Keikoilla monet asiat saattavat muuttua nopeastikin, ja niihin on mukauduttava hetkessä. 

Anni: Rakastan esiintyä ja sitä tunnetta kun pääsee esiintymään. Välillä etenkin uutta showta tehdessä on suuret paineet ja se tuo stressiä ennen esiintymistä.

Kaisu: Oman mielen temppuilut on pahinta, mutta ne voi hyvin päihittää. Pyrkii niin täydellisyyteen, että on armoton itselleen. On hyväksyttävä kuitenkin se mitä on ja että riittää just sellaisena kuin on. Parasta on se, että tuntuu että on elossa ja on oman ytimen äärellä ja esillä. Pääsee loistamaan ja jakamaan omaa taidettaan. On merkityksellistä, että ihmiset pääsevät nauttimaan sinun taiteesta jonka olet luonut ja treenannut pitkään. 

Anniina: Parasta on se, että saa olla omassa elementissään, tuntee elävänsä ja saa olla ylpeä itsestään. Vaikeinta ja työläintä tietenkin kaikki duuni,treeni ja alkuhaasteet esiintymisen taustalla, verta hikeä ja kyyneliä niin sanotusti XD mutta joka kerta aina niin palkitsevaa.

Ellinoora: Rakastan esiintymistä ja rakastan olla lavalla. Koen olevani elementissäni silloin. Saa kanavoida ja olla itse tietynlaisessa energiassa ja vapauttaa sitä muille. On ihanaa luoda jotain yhdessä ja päästä jakamaan sitä tärkeiden ihmisten kanssa lavalle. Vaikeinta on varmasti se kaikki, mitä tapahtuu ennen lavalle nousua: Suunnittelu, treeni, hiominen. Siihen menee paljon aikaa ja resursseja.

Lotta: Parasta esiintymisessä on se fiilis ja nautinto mitä siitä saa. Kun pääsee antautuun sille tilanteelle, omalle intohimolle ja esillä ololle. Oman taiteen ja työn jakaminen on sanoinkuvailemattoman upee fiilis. Vaikeinta on muiden sanoja lainatakseni niin kaikki preppaus mitä se vaatii. Paljon tunteja, treeniä, vaikerointia ja joskus myös epäröintiä.

Mistä lähti idea yhteiseen tanssiryhmään?

Ryhmä sai alkunsa pari vuotta sitten ja idea hautui hiljalleen. Tuntui, että Suomessa ei ole hirveästi esiintyviä tanssiryhmiä kaupallisella alalla, joita ajateltaisiin enemmän artisti näkökulmasta. Valmiiksi tiiviistä hyvän hengen porukasta muodostui esiintymiseen panostava tanssiryhmä jonka nimen keksi Kaisu Koittola. Keikkamyyjän liityttyä mukaan toiminta muuttui suunnitelmallisemmaksi, ja viime kesästä lähtien olemme ryhtyneet toteuttamaan asioita määrätietoisesti.

Millainen olisi LEAK:in unelma esitys?

Pääsisi rakentamaan tarinallisen shown alusta asti itse rajattomalla budjetilla. Käytössä olisi screenejä, lavasteet, valot ja asut viimesen päälle. Haaveena olisi iso lava, hyviä biisejä ja pääpaino siinä, että me olemme ne esiintyvät taiteilijat. 

Miten palaudutte?

On tärkeää, että nukkuu hyvin, juo paljon vettä, syö terveellisesti ja tarpeeksi. Unelma maailmassa heräisi suunnilleen samoihin aikoihin joka päivä. Pitää huolta hyvinvoinnin peruspilareista ja pitää myös huolta ihmissuhteista ja ajattelee muutakin kuin tämän alan juttuja. Esimerkiksi Netflix on hyvä palautumiskeino. 

Aiotteko LEAK ryhmänä keikkailla enemmänkin?

Todellakin! Tästä tämä lähtee. Aiomme keksiä siistejä ja monipuolisia juttuja, jossa ruokimme toistemme luovuutta.

Mikä kappale saa sinut aina tanssimaan? 

Kaisu: Zara Larsson – Pretty ugly. Rakastan kappaleen sanomaa ja se on myös poliittinen kappale muistuttaen, ettei saa ikinä pienentää itseään naisena

Anniina: Ainakin kaikki ABREU:n biisit missä meillä on koreografiaa haha XD mut tykkään suomiräpistä paljon ja käytännössä kaikki tanssimusa tanssituttaa

Lotta: Mikä vaan Tate McRaen kappale

Emma: At the club, se on meidän keikkasetissäkin

Ellinoora: Tällä hetkellä monet Turistin kappaleet

Lempi tanssiliike:

Kaisu: näyttävä spagaatti

Anniina: wainaus ja sheikkaus

Anni: nopeat käännökset ja terävyys

Lotta: yleisesti oudonpuoleinen liike on tosi siistiä

Emma: bounce, tuntuu sielussa hyvältä

Ellinoora: pepun sheikkaus & piruetit

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Anniina: Olkaa lempeitä toisillenne ja itsellenne, kaikki haluaa olla turvassa, rakastaa ja tulla nähdyksi ❤ 

Kaisu: Ennen kuin toimit ja sanot mitä vaan, yritä asettua toisen ihmisen asemaan ja avartaa omaa mieltä. Kohtele toisa miten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Women rock

Anni: Kindness, toivoisin empaattisuutta toisia kohtaan ja ei liikaa itsekeskeisyyttä

Lotta: Viha ei ratkaise mitään ongelmia, vaan rakkaus on kaiken a & o. Tässä maailmassa tarvitaan enemmän rakkautta, lisää ymmärtäväisyyttä ja naisia politiikkaan

Ellinoora & Emma: Lisäten edelliseen; rauhaa

Edellisen vieraan kysymys: Elton John – Tiny Dancer vai Haloo Helsingin – Ei suomalaiset tanssi kappale?

Anniina, Ellinoora, Emma: Haloo Helsinki – Ei suomalaiset tanssi

Anni, Kaisu, Lotta: Elton John – Tiny Dancer

Kuka teistä haaste:

Lämmittelee pisimpään ennen tanssia? Kaisu

Improvisoi eniten tunnilla? Lotta

On todennäköisimmin ensimmäisenä lattialla näyttämässä esimerkkiä? Anniina, Ellinoora

Kenellä on rankin alkulämppä? Kaisu, Anni

Keksii parhaat koreografiat viime hetkellä? Anniina

On todennäköisimmin myöhässä treeneistä? Kaisu

Toteaa todennäköisemmin ”vielä kerran” vaikka kertoja on tulossa lisää? Emma, Anni, Anniina

Pitää salaisuuden parhaiten? Emma, Kaisu

Jätä kommentti