Juuri debyytti-EP:nsä julkaissut ama tekee surumielistä vaihtoehtoista poppia. EP aman lauluja käsittelee vaikeampia aiheita ja tunteita, jotka voivat usein jäädä sanomatta. Haastattelussa ama kertoo EP:n tekoprosessista ja taustastaan musiikin parissa.

Miten esittelisit itsesi omin sanoin?

Oon Sara Karjalainen, 27-vuotias opettaja sekä laulaja-lauluntekijä. Mulla on ama-niminen artistiprojekti. Teen vaihtoehtoista poppia laajalla otteella. Kirjoitan lauluja pääasiassa itselleni, mutta välillä muillekin.

Millainen tausta sinulla on musiikin parissa?

Oon soittanut klassista pianoa. Aloitin neljävuotiaana ja soitin musiikkiopistolla suurimman osan lapsuudesta. Oon käynyt myös klassisen laulun tunneilla ja musiikkiluokan ala- ja yläkoulussa.
Alakouluikäisenä aloitin kirjoittamaan lauluja pianon ääressä.

Nykyään mulla on onnekseni kaksi tuottajaa, Paulus Kiviniemi ja Atte Kropsu. Yleensä sanoitan ja sävellän kappaleet itse, jonka jälkeen esittelen puhelimella äänitetyn demon heille. Eli eka vaihe on se
puhelindemo, jota lähdetään sitten työstämään studiolla. Jos joutuisin yksin tekemään musaa, niin tämä projekti olisi hyvin erilainen. Yhteistyössä on voimaa. Meidän yhteistyö perustuu vapaaseen
tekemiseen, voi vähän leikitellä. Kaikki selviää kokeilemalla. Mun musiikki olisi todella erilaista, jos haluttaisiin tehdä vain tiettyyn muottiin. Alusta asti on ollut tärkeää, että se vapaus pysyy. Mun
mukavuusalue on ollut se riisutuin pohja, piano ja lauluääni, jonka päälle pystyy sitten kasvattamaan tekemistä.

EP aman lauluja on valtavan hieno kokonaisuus, miten se vakiintui? Oliko ilmiselvää vai hakiko se muotoaan kauemmin?

Osa oli ilmiselviä, osa haki muotoaan pidempäänkin. Tykätään rakentaa isoja maailmoja, mikä yleensä vaatii monien versioiden tekemisen, jotta löydetään luonnollisen kuuloinen kokonaisuus. Musiikin dynamiikkaa heijastellaan muun muassa klassisen musiikin puolelta. Halutaan, että musiikki hengittää ja elää. Nykyään monesta laulusta voidaan tehdä helposti tosi tasaisia. Se toimii radiosoitoissa. Ei olla tähdätty erikseen radiohitin tekemiseen. Ollaan tehty vaan sitä, mitä ollaan haluttu tehdä. Julkaisuprosessi on ollut enemmän meitä itseämme varten, koska ollaan ylpeitä näistä biiseistä. Kaikki mitä tapahtuu julkaisun jälkeen, on plussaa.

EP on tavallaan esittelypaletti, mitä kaikkea voidaan tehdä. Mulla on laaja osaamisalue ja mun tuottajilla myös – totta kai meidän pitää hyödyntää sitä. Musalla voi tehdä mitä vaan. Se on leikkikenttä ja tutkimuskenttä, jota voi ja pitää hyödyntää vapaasti. Tehtiin koko EP valmiiksi ennen kuin julkaisin ensimmäisen sinkun huhtikuussa. Se mahdollisti sinkkujen julkaisun sopivilla aikaväleillä. Oli myös selvää, että julkaisen EP:n itsenäisesti.

Nykypäivänä tehdään paljon vastakkainasettelua itsenäisten tekijöiden ja levy-yhtiöiden välillä. Oman käsitykseni mukaan levy-yhtiöilläkin on sitä vapautta tehdä ja toteuttaa itseä. Joskus aiemmin on ollut ehkä rajatumpaa? Uskon, että yhteistyö levy-yhtiön kanssa tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa. Siinä on paljon hyviä puolia. Tällä hetkellä kuitenkin nautin itsenäisenä artistina olemisesta, ja hommat pysyy käsissä pienelläkin tiimillä.

Kuvailisin, että EP:llä kuullaan haikeuden eri kerroksia, resonoiko tämä vai mikä tunnetila tai fiilis sulla on päällimmäisenä?

Punainen lanka on ollut se, että olen halunnut käsitellä asioita, joista on vaikea puhua. Saan siitä tavallaan onnistumisen tunteen lauluntekijänä, jos olen onnistunut sanoittamaan sellaisia tunteita, joita muilla on ollut, mutta he eivät ole löytäneet sanoja niille. Se voi tuoda vertaistukea. Edes sen kolmen minuutin ajan jollain on vähän vähemmän yksinäinen olo niiden kokemusten kanssa. Laulujen
kirjoittaminen on itsellenikin asioiden käsittelyä. Tykkään siirtää lauluiksi asioita, joista voi olla yleisesti vaikeampi puhua, koska se on jollain tapaa lähestyttävämpää. Kuuntelija voi käsitellä asioita vain
kuuntelemalla eikä tarvitse itse aktiivisesti keskustella.

Sitäkin on kysytty, miksi teen lauluja vain surullisista aiheista, että eikö se lisää nuorten ahdistusta tai surumielisyyttä. Surumielisyys on siellä siitä huolimatta, vaikka sitä ei käsittelisi. Puhumattomuuden kulttuuri on ollut vahvaa Suomessa. Sukupolvien välillä näkee kuilun, paljonko keskustellaan vaikeista aiheista. Niitäkin palautteita on tullut, että perheessä puhutaan vain hyvistä asioista. Silloin on jäänyt yksin vaikeimpien fiilisten kanssa. Niitä voi käsitellä musiikin kautta. Siinä voi kokea, ettei ole yksin niiden asioiden kanssa. Opettajan työstä on myös tullut valtavasti tukea artistityöhön ja kohtaamisiin. Mulle kerrotaan helposti erilaisia tarinoita ja kokemuksia. Tiedän tarvittaessa, miten voi neuvoa toimimaan, jos on jäänyt yksin huolien kanssa.

Millaisessa hetkessä aman lauluja EP kannattaisi laittaa soimaan?

Rauhalinen tila, ota mukava asento sohvalla, nojatuolissa tai sängyssä peiton alla. Sellainen tilanne, ettei ole kiire lähteä mihinkään, ja pystyy olemaan läsnä ja vastaanottavainen musiikille.

Teit kesällä puistokeikkoja muutamissa kaupungeissa. Millaisia ne olivat?

Ne olivat ama-projektin ensimmäisiä julkisia katulaulukonsepteja. Ne oli tosi ihania ja lämminhenkisiä. Mulla oli yleensä noin tunnin setti, joka koostui omista biiseistä ja covereista. Pääpointti oli, että ne
olivat täysin ilmaisia ja helposti saavutettavia. Pysähdyttiin Suomen varrella eri kaupungeissa. Pyysin somessa äänestämään sopivia kaupunkeja, ja katsoin mihin kaupunkeihin Rovaniemi-Helsinki välillä
tuli eniten ääniä. Toiveena on tehdä näitä lisää.

Live setup oli vahvasti sään armoilla ja vähän jännitti, tuleeko ihmisiä paikalle ja minkä verran. Liian suuri joukko ei enää olisi tyypillistä katulaulamiselle. Aina parikymmentä oli tullut keikkaa varten ja
ohikulkijoista osa jäi ja osa jatkoi matkaa. Ne olivat lempeitä tilaisuuksia. Oli yllättävää, että kuuntelijoita saapui paikalle myös eri kaupungeista. Olin valtavan otettu tästä, mutta jännitti, jos vaikka
alkaisi satamaan ja he olivat keikkaa varten matkustaneet pitkän matkan. En kuitenkaan joutunut perumaan. Oli myös ihana nähdä, että muutkin artistit saattavat ottaa inspiraatiota puistokeikoista.

Itselle oli siis ihana kokemus. Tarkoitus oli myös harjoitella esiintymistä matalalla kynnyksellä. Akustinen esiintyminen on toki raaempaa, kun kaikki virheet kuuluvat läpi. Livemusiikissa saa sattua ja tapahtua. Olen kasvanut pianon ääressä, niin oli kiva aloittaa keikat näin. Se toi paljon itsevarmuutta.

Mitä suunnitelmia sinulla on tulevaan?

Oon nyt tehnyt yksityiskeikkoja. Tähtään, että ensi vuonna pääsisi keikkailuun kiinni aktiivisesti. Nyt valmistellaan, harjoitellaan ja tehdään paljon töitä sen eteen. Se on jännittävää.

Myös debyyttialbumin rakentaminen on alkanut. Siitä julkaistaan sitten sinkkuja ensin. Innostunein ja rauhallisin mielin eteenpäin. Itsenäisesti suunnitellessa pitää olla muutama steppi edellä, että hommat pysyy käsissä. Annetaan oma aikansa niille asioille, joissa ei ole tarve kiirehtiä.

Edellisen vieraan kysymys: Suomessa tehdään korkeatasoista, kansainvälisesti huomioituja ooppera- sekä balettituotantoja. Oletko koskaan vieraillut oopperassa tai baletissa? Jos et, miksi? Jos olet, mikä on ollut sykähdyttävin teos, minkälaisia tunteita se herätti?

Olen vieraillut oopperalla viimeksi syyskuussa katsomassa Joutsenlampea äidin kanssa. Se on tuoreessa muistissa ja hieno klassikkoteos. Siinä on Tšaikovskin upea musiikki ja hienot tanssijat.
Musiikkiin kiinnittyy aina oma huomio enemmän, vaikka tanssijat ovat loistavia. En voi ylistää tarpeeksi Suomen kansallisoopperan orkesteria, joka livetoteutuksen soittaa.

Mitä haluaisit sanoa jos koko maailma kuuntelisi hetken?

Et ole yksin.

Luonnonpuolesta, ihminen ei ole yksin ainoa elollisena olentona tällä maapallolla. Ihminen on osa luontoa, minkä tulisi näkyä siinä, miten kohdellaan kaikkea elollista.

Ihminen myös tarvitsee toista ihmistä. Ikinä ei ole täysin yksin, vaikka siltä voi tuntua. Niitä tunteita voi olla, mutta ihmiskontakteja, tukea ja rakkautta on saatavilla, kun sitä yhteyttä uskaltaa hakea.

Kuuntele aman lauluja:

Jutun kuva: Hanna Hagelin